32. THE horse part 8 - Vektor (long post, scroll down for english)
Vuonna 1999 syntynyt suomenhevosruuna Vektor eli Vekku on asunut tätini ratsastuskoulussa melkein siitä asti kun aloitin ratsastuksen. Vekku oli noin 5-vuotias tullessaan Viholaan, ja itse rupesin ratsastamaan ruunaa kunnolla vasta loppukeväästä 2010, sen ollessa 11-vuotias.
2010
2010
Ennen minua muistelisin että ainakin kolme muuta ihmistä kilpaili Vekulla. He olivat kaikki kilpailleet sillä pääasiassa 80-90cm luokkia, ja etenkin viimeisen ratsastajan taivalta Vekun kanssa pääsin seuraamaan läheltä heidän valmentauduttuaan ja kisattuaan yhtäaikaisesti kanssani. Vekku oli siis jo varsin tuttu minulle ennen kuin päädyin sen satulaan pysyvästi. Osasin aika varmasti sanoa, mikä sen kanssa toimi ja mikä ei, ja olin innokas pääsemään vihdoin ratsastamaan hevosillakin.
2010
Homma lähtikin Vekun kanssa varsin hyvin sujumaan: aloitimme kesällä 2010 seuratason 80- ja 90 cm luokista, sitten vähän uteliaisuudesta sain hypätä sillä ensimmäisen metrin ratani syksymmällä. Koska homma toimi, ilmoittauduimme suomenhevosten Hämeen aluemestaruusluokkaan, myöskin metrin tasolla. Sieltä nappasimme saman tien hopeaa. Voin myöntää, että oli suuri etu että olin nähnyt muiden "kämmit" ruunan kanssa; usein kiellot tulivat jo radan ensimmäisellä esteellä huonon laukan takia, joten osasin itse aloittaa riittävässä ratatemmossa ja edetä koko ajan. Ehkä myös hurjapäisyyteni ja paljon kieltelevät ponini olivat antaneet minulle paremman otteen juuri Vekkuun.
Suomenratsujen Kuninkaalliset 2010. Photo: Lotta H.
2010
Alkuaikoina sain käydä aika kiivaitakin keskusteluja Vekun kanssa siitä, tarvitseeko sen totella 13-vuotiasta hentoa tyttöä maasta käsin. Vekulla oli ongelmia pesariin menemisessä, ja kerran se karkasi minulta sieltä niin monta kertaa, että tätini hyppäsi ratsunsa selästä alas ja joutui tulla auttamaan. Vekku kuskasi häntäkin pitkin käytäviä, juoksi suljettuja tallin ovia päin ja lopulta se sitten saatiin sinne. Vekkua piti myös aina taluttaa ketju leuan alla tai suussa, ja muistan ikuisesti ne sekunnin sadasosat joina pariin otteeseen huomasin unohtaneeni ketjun ja seuraavassa silmänräpäyksessä asian yhtä lailla huomannut Vekku pinkoi vapaana pitkin pihoja. Kerran jäin ilman hanskoja sisukkaasti roikkumaan naruun, ja koko kämmenen mittaiset palovammat molemmissa käsissä opettivat minulle, että se ketju ei sillä ollut syyttä ja miksi hanskat ovat äärimmäisen tärkeät hevosia taluttaessa. Pari kertaa Vekku myös ryösti minulta ratsastaessa, ja pelottavin (mutta tätä nykyä koomisin) kokemus oli se, kun pikalukollinen ohjani irtosi toisesta kuolainrenkaasta radalla ravatessani. Vekku säikähti tätä tai tajusi itsekin mitä tapahtui, sinkaisi täyteen laukkaan ja juoksi rataa ympäri. Koitin kiskoa sitä jäljellä olevasta ohjan puolikkaasta, jolloin siitäkin aukesi lukko ja hevonen laukkasi ilman ohjia ympäri rataa. Luojan kiitos se ei pukittanut tai kaatunut, joten menin sen kaulalle makaamaan ja kiskoin sitä kuolainrenkaista. Kahden kierroksen jälkeen sain sen ohjattua kohti radalla olleen vesihaudan tolppaa, jolloin matkamme vihdoin tyssäsi. Voisi siis sanoa, että ensimmäiset vuotemme olivat melko vauhdikkaita, kun Vekku oli eka iso hevonen jonka sain ratsastettavakseni ja ruuna taas oli tottunut aikuisiin käsittelijöihin.
2010, Ypäjän kisaviikko. Photo: Senni Vilander
Vuonna 2011 kilpailimme ensimmäisissä kansallisissa suomenhevosluokissa metrin tasolla. Samana vuotena sain alleni myös toisen, kokemattoman suomenhevosen josta kerron lisää omassa postauksessaan. Siirryin siis pikkuhiljaa poneista hevosiin, tässä tapauksessa suomenhevosiin. Vuonna 2012 pääsimme kokeilemaan kummankin ensimmäiset 110cm radat. Ensimmäinen yritys tyssäsi kieltoihin kahdelle viimeiselle esteelle perusradalla, mutta sen jälkeen pääsimme maaliin seuraavalla yrittämällä. Näin ollen saimme kvaalit suomenhevosten estemestaruuksiin, jotka kilpaillaan 110-120 cm tasolla. Ekana mestaruusvuotenani olin vain 15-vuotias, ja takana muutamia 110cm ratoja kullakin suokilla. Mestaruudet vuonna 2012 käytiin Kalajoella, ja selvitimme Vekun kanssa tiemme toiseen osakilpailuun ja siitä finaaliin, joka oli 120cm rata. Kumpikaan ei ollut eläessään sellaisia ratoja nähnytkään, mutta niin me vain porskutimme finaaliradan kahdella pudotuksella maaliin! Fiilis oli aika uskomaton siinä kohtaa. Samana vuotena nappasimme myöskin Hämeen junioreiden aluemestaruuspronssia, enkä ole kovinkaan monen kuulleen pärjäävän junnukisoissa suomenhevosella nopeita puoliverisiä vastaan ;)
Vekulla on kesäihottuma, joten kisareissuillakin sai olla aina loimet mukana.
2011. Photo: Noora Virtanen
2010-2011 talven treenejä. Photo: Krista Anttonen
Hämeen aluemestaruus 2011, Aulanko. Photo: Julia Suuriniemi
2012. Photo: Oona Virtanen
Ensimmäinen 110cm ratamme päättyi viimeiselle esteelle vuonna 2012. Photo: Mirella Ruotsalainen
Riihimäki 2012, meidän toka 110cm. Kuva: Taru Alatalo
Hämeen Junioreiden aluemestaruus pronssia 2012. Photo: Mirella Ruotsalainen
Toinen ikimuistoinen kisatilanne oli vuoden 2013 estemestaruuksissa Ypäjällä. Nyt rutiinia oli jo enemmän mestaruustasolta, joten varmuus oli ihan eri luokkaa. Vekku olikin neljäs ensimmäisenä päivänä, ja toisen päivän ensimmäisellä kierroksilla teimme yhden parhaista radoistamme nollana. Sen jälkeen sain kuulla, että JOHDIMME kilpailua. Omat hermoni olivat riekaleina, ja vaikka valmentajani ja tätini yrittivät pitää pääni kasassa, onnistuin hermoilemaan 120-radalla niin paljon, että liukastuimme toisen esteen sekaan ja suorituksemme hylättiin. Pettymys oli valtava, sillä olisimme parillakin puomilla olleet yhä mitalisijoilla. Ajattelin silloin, että "jonain vuotena vielä kun oltiin jo näin lähellä", ja olen yhä samalla linjalla. Jonain päivänä minulla on vielä yhtä hieno suomenhevonen mitä Vekkukin on.
2013 Luvia. Photo: drinia.kuvat.fi
Korpilahti 2013. Photo: Mikko Koivisto
Vekku tyytyväisenä sh-estemestaruuksien ekan päivän rusetista.
Tekemässä elämämme tärkeintä nollarataa Ypäjän sh-estemestaruuksien toisena päivänä 2013. Photo: Tiina Tammi
...ja tähän se elämämme tärkein finaalikierros päättyi johtopaikalta. Ypäjä, 2013. Photo: Tiina Tammi
Vuosien 2012-2014 ajan kilpailimme tosiaan alue- ja kansallisella tasolla 100-110cm suomenhevos- ja avoimissa luokissa vaihtelevalla menestyksellä. Toisinaan nappasimme tasaisilla tuplanollilla voitot, kun taas välillä tuloksissa luki hylätty. Vekku on rehellinen hyppääjä, mutta aika hankala sileällä - kankea ja kova sekä pitkän ja matalan runkonsa vuoksi aika haastava pitää hyvässä paketissa kokonaisen esteradan ajan. Vuonna 2015 kilpailin suokeilla jo vähän vähemmän, lähinnä suomenhevosten kansallisia luokkia, mutta toisen suokkini loukkaannuttua vakavasti yksien estekisojen yhteydessä laski motivaationi Vekunkin suhteen melko lailla. Vekku oli näistä se haastavampi tuoda maaliin virheittä ja kielloitta, ja Vertin loukkaantuminen merkkasi että myöskin 2015 mestaruudet olisi hypättävä sen kanssa. Siinä vaiheessa meillä oli ollut aika on-off menoa esteillä, ja olin vähän epävarma Vekun hyppäämisestä. Se oli ensimmäinen vuosi, kun minä ja Vekku jäimme jo estemestaruuksien ensimmäisellä kierroksella ulos kisasta hylkäyksen takia. Silloin päätimme, että Vekku on jo tasonsa näyttänyt ja kilpailisi vuonna 2016 vain metriä suomenhevosluokissa. Viimeisenä kisavuotenamme saimme muutamat kivat 90-100 radat tehtyä ennen kuin muutin Helsinkiin opiskelemaan.
Miljoona Hevonen 2014, Tuuri. Photo: Tuulia Nelimarkka
Miljoona Hevonen, Tuuri 2014. Photo: Tuulia Nelimarkka
Tampere 2014. Photo: Hanna Heinonen
Turun Malja 2014. Photo: Mari Soiniitty
Korpilahti 2014. Photo: Salla Kuikka
Ypäjä Spring Show 2014, Seilinpoika suomenhevoscupin osakilpailuvoitto. Photo: Niko Pirttiniemi
Tätä nykyä Vekku majailee yhä tätini hoivissa, tekee satunnaisia tunteja ja maastoilee paljon. Toisinaan se pääsee myös pikku vanhuuden vaivoiltaan hyppäämään, ja sydämeni pakahtuu joka kerta onnesta kun näen miten se vieläkin jaksaa innostua esteet nähdessään. Vaikka kehityimme matkamme aikana paljon yhdessä, opetti Vekku minulle todella paljon ihan perus hevosmiestaidoista ratsastuksen saloihin - maltti ja päättäväisyys vievät pitkälle!
Photo: Krista Anttonen
Photo: Krista Anttonen
// Vektor, a Finnhorse born 1999, had lived at my aunt's riding school almost since I started riding. Vekku was about 5-years old when he arrived to Vihola, and I started riding him during spring 2010, when he was 11.
I remember that at least three other people competed with Vekku before me. They all had mainly done some 80-90cm classes, and I had the chance to see the last rider ride him since we trained and competed together. So to say, Vekku was pretty familiar to me even before I sat in his saddle for good. I was pretty sure what did work with him and what not, and I was excited to finally start riding big horses.
We got really well along; in summer 2010 we did some club-level 80- and 90 cm classes, and later that year I got to try 1m classes out of curiosity. Since it went well, we attended the regional championships, also on 1m level. We got a silver medal! I can admit that it was a huge advantage having seen other riders "make mistakes" with him; usually the refusals happened already on the first fence due to bad canter, so I knew that I needed to ride more forward all the way. Maybe my "crazy" personality and my naughty ponies also gave me a better grip of how to approach Vekku.
"Suomenratsujen Kuninkaalliset", Ypäjä 2010. Photo: Lotta H
In the beginning we had some bigger discussions about whether Vekku needed to listen to 13-years old little me on the ground. He had some trouble with the water box, and once he took off from there so many times that my aunt had to jump off her horse and help me out. Vekku even ran away with my aunt, crashing with closed doors, until he finally gave up and went in. Vekku also had to be led with a chain under his chin or in his mouth, and I will always remember the flashing moments when I sometimes forgot to put the chain on with Vekku also noticing that on that exact same moment, and a second after Vekku ran loose around the stables. Once I stubbornly held on to the leading rope without any gloved, but the burn marks on my entire palms reminded me how the chain was there for a reason and that gloves are really important when leading horses. Sometimes Vekku also took off while being ridden, and the scariest (nowadays more like the funniest) experience was when my clip-on rein was detached from one side of the bit while trotting on the track. Vekku got scared and took off, galloping around the track like crazy. I tried to pull the only rein I had left, and in that moment the other clip also opened and we galloped around with no reins on. Thank god Vekku did not buck or fall, so I got the chance to lean on his neck and pull him from the bit rings. After two laps I managed to steer him towards the side of a water jump, when he finally stopped. It's no lie to say that our first years were pretty windy, when Vekku was the first big horse I got to ride, and he again was more used to grownups taking care of him.
2010, Ypäjä "kisaviikko". Photo: Senni Vilander
In 2011 we competed in our first national finnhorse classes on 1m level. The same year I got another, more inexperienced finnhorse to ride (more about him later, in his own post). I was slowly switching from ponies to horses, now finnhorses. In 2012 we tried our first 110cm courses. The first try ended with refusals to the last two jumps, but on the second try we made it to the finish line. By that time we had qualified to the finnhorse showjumping championships, that go on 110-120cm level. On my first championship year I was only 15 with just a few 110cm courses behind. The 2012 championships were ridden in Kalajoki, and together with Vekku I made it through to the second day's final round on 120cm level. Neither of us had ever seen courses that big, but there we went with only two down! The feeling was incredible. The same year we also got bronze in the regional junior championships, where I must be the only one to beat the fancy warmbloods with a finnhorse ;)
2011, regional finnhorse championships, Hämeenlinna. Photo: Julia Suuriniemi
2012, training at home. Photo: Oona Virtanen
110 cm, Riihimäki 2012. Photo: Taru Alatalo
2012 regional junior championship bronze. Photo: Mirella Ruotsalainen
Another unforgettable competition is the 2013 championships at Ypäjä. Now we already had more routine on 110cm level, so we were more than ready for the show. Vekku was fourth on the first day, and the first round of the second day was one of the best rounds we have made. It was a clear round, and then I heard that we were on the LEAD of the championship. I was so nervous, that even my aunt or my trainer could not make me cool down, and during the final 120cm course I was so distracted by the fact that we were in the lead, that we slipped into the second jump and I fell off, so we were eliminated. I was so disappointed, since we could have been on a medal place with even two down on that course. Then I decided, that "one day we will make it since we got this close", I still believe that. One day, when I have such a good horse that Vekku is.
Luvia 2013. Photo: drinia.kuvat.fi
2013, Riihimäki. Photo: Jouko Behm
Hämeenlinna 2013 (we won this 110cm class!) Photo:
Making our most important clear round at the finnhorse championships, Ypäjä 2013. Photo: Tiina Tammi
...and this is how our most important final round ended, from being in the lead. Ypäjä, 2013. Photo: Tiina Tammi
During 2012-2014 we competed on regional and national level, 100-110cm open and finnhorse classes with diverse results. One day we could win a 110cm course with a nice double clear, while being eliminated in an 1m course the next day. Vekku was an honest jumper, but quite difficult on the flat - harsh and stiff and also a challenge to keep collected during a showjumping course due to how he was built. In 2015 I competed "my finns" a bit less, only in finnhorse national shows, but after the other finnhorse was severely injured during a show I kind of lost my interest with Vekku as well. Vekku was more difficult than Vertti (the one injured), and since Vertti could not jump anymore it meant I had to do the championships with Vekku. At that point I had a hard time jumping with Vekku, and that made me a bit insecure about him. It was also the first year that we got eliminated already on the first round of the championships. That is when we decided, that Vekku had already shown us what he got and that he would only jump 1m classes in 2016. That was our last year together, and we did some okay 90-100cm courses before I moved away to study.
Tampere 2014. Photo: Hanna Heinonen
Ypäjä Spring Show 2014 (we won this class!). Photo: Niko Pirttiniemi
Miljoona Hevonen 2014, Tuuri. Photo: Tuulia Nelimarkka
Miljoona Hevonen, Tuuri 2014. Photo: Tuulia Nelimarkka
Nowadays Vekku still lives at my aunt's, he does some lessons and goes on regular hacks as well. Sometimes he also gets to jump a bit, and it warms my heart to see how happy he still is to jump. Although we grew a lot together, Vekku alone taught me a lot of basic horsemanship and riding - patience and determination can take you far!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti