Ratsastushistoriani merkittävimpien hevosten joukossa on liuta poneja, joista tällä kertaa vuorossa on eestinponitamma Varita. Varita on itse asiassa viimeinen poni, josta tähän sarjaan tulee juttua, sillä sen jälkeen siirryinkin aika pitkälti hevosiin.
Eräänä kesäkuisena päivänä vuonna 2009 tätini hevoskauppias-ystävä toi tallille nuoren, ponikokoisen eestinhevostamman. Se oli nelivuotias Varita. Koska kyseessä oli niin nuori poni, sain tehtäväkseni ratsastella sillä kesän yli että se voisi syksyllä ryhtyä tuntiponin hommiin. Poni oli melko arka, mutta nopea oppimaan ja erittäin utelias. "Varsa" toimi kaikkialla, ja vaikka olin itsekin vasta 12 pystyin menemään sillä radalla, maastossa, kentällä ja maneesissakin yksin. Ratsastaessa poni oli hieman tahmea mutta teki kaiken mitä pyysin.
Kerkesin hypätä tammalla muutamat kerrat sekä osallistuin sillä seurakisoissa ristikkoluokkaan, jossa pääasiassa ihmettelimme kameroita, tuijottelimme värikkäitä puomeja ja yleisöä, mutta kaikesta mentiin aina jotenkin yli. Pikku hiljaa Varsa siirtyi tunneille, mutta se ei yhtään tykännyt siitä ja rupesi kiukuttelemaan. Ei mennyt kauaakaan, kun poni oli keksinyt miten ratsastajat lingotaan kyydistä pukkien ja pystyynhyppimisten kautta. Niinpä poni siirtyi taas minun ja erään toisen ratsastajan treenattavaksi. Aloin kevään 2010 aikana käydä Varsalla estevalmennuksissa, ja kehityimme aika kivasti syksyyn mennessä. Kävimme seurakisoissa hyppäämässä pari 50-60cm luokkaa sekä helppo C-tason koulukisoissa ihan kelpo tuloksin. Kerran uskaltauduimme myös Niihamaan hyppäämään 60cm, mutta ponia jännitti hirveästi ja kielsimme ulos radan alkuvaiheilla. Siitä olisi varmasti tullut kiva kisaponi, jos olisimme käyttäneet sitä useammin vieraissa paikoissa.
Photo: Krista Anttonen
Photo: Krista Anttonen
Talven 2010-2011 aikana 6-vuotiaaksi kääntyvä Varsa kehittyi kivasti sileällä, oppi laukanvaihdot, vastalaukkojen alkeet, keskiaskellajit sun muut. Esteillä treenasimme vaihtelevasti 50-90 cm ratoja. Poni ei kuitenkaan soveltunut tuntiponiksi Viholaan, ja itse olin kasvamassa poneista yli. Siispä Varsa laitettiin myyntiin samaan aikaan Pertti-ponin kanssa. Kukaan ei kuitenkaan halunnut ostaa 6-vuotiasta, lapsille sopimatonta hieman haastavaa ponia, jolloin Can kaveri otti ponin maaliskuun lopussa myyntitallilleen. Sieltä poni päätyi Ouluun hevoskauppiaalle, joka myi Varsan äiti-tytär-poniksi. he totesivat kuitenkin ponin olevan liian vaikea heille, ja poni palasi takaisin kauppiaalle. Tämän jälkeen Varsa asui hetken Siilinjärven ratsastuskoululla, ja vaikka käsitin ponin olleen siellä varsin kiva ja toimiva peli myytiin se sieltäkin melko pian pois. Varita on vaihtanut omistajaa lukuisia kertoja, ja en enää varmuudella tiedä missä se asuu, mutta pohjoisemmassa osassa Suomea joka tapauksessa. Muistan kuitenkin ilolla tätä hieman erikoista, äärimmäisen sympaattista ja suloista ponitammaa missä se ikinä onkaan tällä hetkellä, ihana Varita!
// The most meaningful horses in my riding history consist of lots of ponies, and this time it is time to tell you about estonian pony Varita. Varita is actually the last pony that I'm going to write about, since I started to ride horses quickly after this one.
It was June 2009 when my aunts horse dealer-friend brought a young, pony-sized estonian mare. It was Varita, four years old. Since she was so young I got to ride her over the summer before she would start her "job" at the riding school. She was a bit shy, but a fast learner and curious about everything. "Varsa" worked anywhere, and even if I was just 12 myself I could ride her alone in the woods, indoors and outdoors. She was a bit slow to ride, but did whatever asked.
I jumped her a few times and also participated in our club show in the crossed poles class, where we mostly just looked at the cameras, colourful poles and the audience but still managed to jump everything. Soon Varsa started doing lessons, but she did not like it at all and started to show it. It did not take long before she had learnt how to buch and rear off her riders, and so I, together with another rider, took over the reins again. During spring 2010 I started to jump Varsa more and took part in some training sessions as well. By autumn she was doing quite well and we jumped a few 50-60 cm classes at our club shows as well as easy dressage tests. We also got out to Niihama once for a 60cm class, but Varsa was so nervous that we were eliminated in the very beginning. She would probably have made a really nice show pony if we only had the time to take her out more often.
Club dressage show, 2010
Photo: Krista Anttonen
Photo: Krista Anttonen
Photo: Krista Anttonen
Photo: Krista Anttonen
During winter 2010-2011 Varita, turning six years by then, improved a lot on the flat; she learnt lead changes, did some babysteps on counter canter and also extended movements. We also jumped 50-90 cm courses quite nicely. Unfortunately Varsa was not suitable for this riding school, and I was already too tall for ponies, so we had to put her for sale at the same time with Pertti. But since nobody wanted to buy a 6-years old, not-for-kids challenging pony, Ca's friend took her to her sales stable. Varita ended up in Oulu at another horse dealer, who sold her to a mother and daughter, who later returned her because she was too much of a challenge for them. After that Varsa stayed a while at Siilinjärven ratsastuskoulu (a riding school), and although I understood that she was doing well there she was soon sold, again. Since that I know that Varita has had various new owners, and I have no sure clue about where she is right now. Somewhere in northern Finland anyway. I still think about her special, sweet personality with a smile wherever she is, my lovely little Varita!
Varsojen kanssa on paljon uutta tehtävää ihan käytöstapojen ja arkiaskareiden opettelusta alkaen, ja omasta mielestäni hauskimpia asioita tässä vaiheessa on ollut irtohypytys. Estehevostahan tässä ollaan kovasti tekemässä, joten on huikean hienoa päästä näkemään jo näin aikaisin, minkälainen hyppääjä sieltä voi olla tulossa, kun satula saadaan selkään.
Jos tiedät jo, mistä irtohypytyksessä on kyse, voit hypätä tämän kappaleen yli. Irtohypytyksessä hevonen hyppää esteitä vapaana, ilman ratsastajaa. Se on erinomainen tapa kouluttaa nuoria hevosia hyppäämään ja tuo myös vaihtelua aikuisillekin hevosille. Se kehittää, jumppasarjojen tapaan, hevosten tasapainoa ja reaktiokykyä sekä vahvistaa luustoa ja lihaksistoa. Irtohypytys kertoo hevosen sen hetkisestä tilasta ja antaa viitteitä tulevasta. Useimmiten irtohypytys toteutetaan maneesissa aidatulla estekujalla, jossa on yhdestä kolmeen estettä peräkkäin. Aita estää hevosta ”karkaamasta” reitiltä ja ohjaa sitä kohti esteitä. Mikäli käytetään useampaa kuin yhtä estettä, tulee ne asettaa hevosille sopivilla etäisyyksillä toisistaan. Hevosta irtohypyttäessä on hyvä olla mukana ainakin yksi kokenut henkilö, joka voi tarvittaessa avustaa hevosta sekä mahdollistaa turvalliset olosuhteet. Erittäin tärkeää on myös, että kaikki mukana olevat käyttäisivät kypärää ja hanskoja ettei satu vahinkoja. Raippa on myös hyvä olla mukana, että hevosta voi tarvittaessa avustaa liikkumaan reippaammin kujassa. Hevonen myös väsyy nopeasti irtohypätessä, joten 6-10 toistoa riittää.
Irtohypytyskuja. Kuva: Hippson
Hulda otti ensimmäiset hyppynsä kujassa vuodenvaihteen tienoilla. Alkuun se tarvitsi paljon apua meiltä ennen kuin se sai jutun juonesta kiinni ja ymmärsi missä kohtaa mitäkin tuli tehdä. Itse tykkään hypyttää varsoja niin, että ne talutetaan estesuoraa edeltävään kulmaan hevosesta riippuen reippaassa käynnissä tai ravissa, josta ne pyydetään laukalle ja saavat itse jatkaa pitkän sivun päähän jossa avustaja ottaa ne kiinni. Osa taas irtohypyttää hevosiaan niin, että koko alue on aidattu ja hevonen saa juosta kenttää/maneesia ympäri vapaana. Nuoren hevosen kanssa on tärkeä muistaa, että ne ovat vasta harjoittelemassa ja oppimassa näitä juttuja, joten alkuun pidimme esteet todella pieninä ja lopetimme heti kun hevonen teki mitä pyysimme ja vaikutti rennolta.
Toinen irtohypytyskerta, ensimmäinen okseri. Tammikuu 2019.
Monet irtohypyttävät hevosiaan huvin vuoksi, niin minäkin, mutta suomalaisille 2- ja 3-vuotiaille puoliverivarsoille järjestetään myös irtohypytystapahtuma ”Kyvyt Esiin”, jonne myöskin Hulda vietiin huhtikuussa. Tapahtuman järjestäjä, FWB-yhdistys, kuvailee tapahtumaa näin:
”Kyvyt Esiin-tilaisuudet ovat avoimet kaikille 2-3 vuotiaille puoli- ja täysverisille ratsuhevosille sekä ratsuponeille. Tilaisuuksissa arvioidaan hevosen hypyt ja askellajit, mutta karsintatilaisuudet eivät ole kilpailu vaan opastus- ja koulutustilaisuus, jossa omistajalla ja yleisöllä on mahdollisuus muodostaa käsitys hevosen taipumuksista ja kehitysnäkymistä.
Karsinatilaisuudet järjestetään eri puolilla Suomea huhti-toukokuussa. Tilaisuuksien parhaat askellaji- ja estehevoset (pistekeskiarvo vähintään 7,75) pääsevät finaaliin. Karsinta koostuu kullakin paikkakunnalla kahdesta eri tilaisuudesta, joista kummassakin arvioidaan hypyt, mutta vain jälkimmäisessä askellajit. Ensimmäisellä kerralla hevosen estesuorituksesta annetaan suullinen arvio, toisella kerralla sekä este- että askellajisuorituksesta annetaan myös kirjallinen arvio ja pisteet.”
Kyvyt Esiin on loistava tilaisuus viedä varsa näkemään maailmaa sekä kuulemaan ammattilaisen arvio sen potentiaalista. Varsoilla ja nuorilla hevosilla nämä tapahtumat tulee kuitenkin ottaa harjoittelun kannalta, sillä hevosen hyppy ja tekniikka voi muuttua hevosen kasvaessa sekä ratsastajan istuessa selässä. Hulda kerkesi treenata muutaman kerran ennen karsintoja; kävimme kolme kertaa Viholassa, jonka jälkeen veimme sen kerran Pinsiön Ratsastuskoulun maneesiin sekä viimeisen kerran Ratsureipas Oy:lle, joka oli yksi paikoista. Oli mahtavaa nähdä, miten äkkiä nuori hevonen voikaan löytää jalkansa sekä tasapainonsa. Alkuun hypyt olivat epäsäännöllisiä ja jalat sinkoilivat minne sattuu, mutta kevään edetessä Huldasta kuoriutui tasapainoisempi ja tarkempi estehevosen alku.
Kolmas irtohypytyskerta, esteitä sai jo hieman nostaa ja jalat alkoivat löytymään. Helmikuu 2019.
Karsinnoissa varsa oli ensi kertaa yksin reissussa, mutta käyttäytyi järkevästi ja suoritti oudosta ja hieman jännittävästä tilanteesta huolimatta pyydetyt tehtävät nöyrästi ja huolellisesti. Taas kerran helikopterimutsi (minä) hermoili enemmän kuin se todellinen ensikertalainen. Toisella karsintakerralla kohdallemme osuivat kevään ekat hellepäivät, jolloin varsa oli vähän väsynyt ja löysä edelliskertaan verrattuna ja tuomarikin huomasi sen. Tällä toisella karsintakerralla jaettiin numeroarvosanat ja kirjallinen arvostelu, ekalla kerralla varsat saivat pelkät kommentit. Kuvissa sekä ekan että tokan kerran arvostelut.
Arvostelu 13.4.2019
Askellajipisteet, 27.4.2019
Estepisteet 27.4.2019.
Suullinen arvio toisella karsintakerralla meni jotakuinkin näin:
Askellajituomari: ”Yleistä hevosesta; se on tänään kasvuvaiheessa, melko takakorkea, ja se vaikuttaa sen haluun liikkua. Sillä on kuitenkin kiva katse. Käynti on puhdasta ja säännöllistä, se työntää hyvin takaa ottaen huomioon tuon takakorkeuden. Melko irtonainen ja matkaa voittava se käynti on myös. Ravi on tahdikasta ja irtonaista, mutta melko maahan sidottua. Lavat kasvuvaiheesta johtuen vielä lukkiutuneet. Laukka on irtonaista, tänään etupainoista, mutta pyöreää. Se on vielä, ja saakin olla tuossa kasvuvaiheessa, tasapainoton.”
Estetuomari: ”Se on tänään melko tahmea, ja eteenpäinpyrkimystä jää puuttumaan, mutta sillä on todella fantastinen jalkatekniikka - erittäin hyvä etu- ja takajalkojen tekniikka. Rytmi ja tasapaino tänään, kuten myös viimeksikin oli juurikin kasvuvaiheen takia vaikeuksia. Tarvitsee melko paljon apua, ja minä itse haluaisin, että ne juoksevat enemmän itse kujassa, ettei niitä tarvitse niin paljon jahdata sinne. Selän käyttö 7 - hyppytekniikka ja hypyn kaari on hieno mutta vielä hieman jännittynyt. Laukka kasvuvaiheen takia maahan sidottua ja etupainoista. Sillä on hyvä reaktiokyky ja todella hieno ponnistus. Halukkuus ja eteenpäinpyrkimys tänään 6.5, mutta se haluaa hypätä tehtävät hyvin ja varovaisesti joten varovaisuudesta 8.5. Erittäin hieno jalkatekniikka, mutta tänään jäi uupumaan rohkeutta ja eteenpäinpyrkimystä.”
13.4, Karsinta 1
27.4, karsinta 2
Keskiarvopisteet eivät näin ollen ihan riittäneet finaalipaikkaan, mutta saimme paljon kehuja erinomaisesta jalkatekniikasta, hyvistä liikkeistä sekä lahjoista esteradoille. Tätähän me lähdimmekin hakemaan – varsalle runsaasti uutta kokemusta sekä omistajalle ulkopuolisen mielipide pikkuhevosen tämänhetkisistä kyvyistä! Tulee olemaan jännää nähdä, miten Hulda tuosta voimistuu ja kehittyy vuosien mittaan. (Alla oleva video on Huldasta ekassa karsinnassa, kuvaaja Annukka Nummela)
// There are lots of new things to teach young horses, all the way from basic behaviour and everyday handling, and in my opinion the most fun part so far has been loose jumping. Since Hulda is hopefully going to be a showjumper, it is amazing to get a sneak peak into what kind of jumper she might be in the future once broken in.
In case you already know what loose jumping means, you may skip this paragraph. In loose jumping, the horse jumps obstacles free, without a rider. It is an excellent way to train young horses to jump, and it also brings great variation into the older horses’ training program. It improves the horse’s balance and reactivity as well as strengthens their bone structure and muscles. Loose jumping also shows us how the horse is working and how it might look like in the future. Usually it is done in an indoor arena with an enclosed jumping “alley” including one to three jumps. The fence around the jumping alley guides the horse towards the jumps and prevents it from running off. If the alley consists of more than one jump, the jumps should be placed with distances that suits the horse. It is also helpful (and safer) to have one person that has done loose jumping before, so that the horse gets help at the right time if needed. It is also important that everyone inside the arena wears a helmet and gloves to avoid injuries. A whip might also be needed to assist the horse in moving better. Horses also tend to get tired faster while loose jumping, so 6 to 10 repeats should be enough.
The loose jumping alley. Photo: Hippson
Hulda took her first jumps around New Year’s, and in the beginning she needed lots of help to until she got the hang of what to do. I personally like to do the loose jumping so, that the horse is lead in walk or trot towards the corner that is closest to the jumping alley, where they are let free and they are asked to canter into the alley by themselves. At the end of the alley, another person catches the horse after it has jumped. However, some people also like to loose jump their horses so, that the whole arena is enclosed into one big “ring-like” alley, where the horse can canter free. The most important thing to understand is that youngsters are just learning these things, and therefore we kept the jumps pretty small at first and finished as soon as the horse did what we asked for, relaxed.
Fourth time loose jumping, first time at a new arena. March 2019.
Most people loose jump their horses for fun, me too, but there is also a talent-show-kind of event called “Kyvyt Esiin” for 2- and 3-year-old warmblood foals, and I took Hulda there, too. The event is organized by the Finnish Warmblood association, and it’s described as follows (free translation made by me):
“Kyvyt Esiin is open for all 2-3-years old warm- and fullblood horses and riding ponies. At the events, the horse’s gaits and jumps are being assessed, but the qualifications are not a competition, more like an opportunity for guidance and training, where the owner and audience has a chance to see the horse’s current and future qualities.
The qualifications are held at various locations around Finland during April-May. The best qualified horses (with an average of 7,75 points) get a spot in the final. The qualifications consist of two separate occasions, and in both of them, the jumps are reviewed. The gaits are only reviewed at the second qualifier. At the first occasion the horse gets an oral assessment, and at the second qualifier both jumps and gaits are assessed in written text as well as with actual marks.”
Kyvyt Esiin is an excellent opportunity to get your young horse out there and to hear a professional’s opinion on its future potential. Anyway, these events should be seen as practicing, since the jumps and technique are still in the works and might change drastically while the horse grows and as the horse gets a rider on its back. Hulda had jumped a few times before the first qualification; three times at Vihola, once at another riding school and finally at the same place where she took part in the qualifiers (Ratsureipas Oy). It was so exciting to see how fast a young horse can find its balance and legs. In the beginning her jumps were irregular and she threw her legs just anywhere, but soon she became a more balanced and careful little jumper.
Fifth and last time practising, this time at Ratsureipas where the qualifiers were held.
Hulda travelled alone for the first time ever when we took her to the qualifiers, but behaved and performed well despite the fact that the whole situation was new and werid to her. Once again the helicopter mum (me) was more stressed than the real beginner. At the second qualifier we had the first warmer spring days, and Hulda was a bit more tired and not as sharp than usually. The judges saw it too. To translate the grades and comments she got was really hard so I'll just write down her marks from the second qualifier:
JUMPING Technique - rhythm and balance 6.5, front leg technique 8, hind leg technique 8, back 7, canter 7.5 Potential/scope - reactivity 7, takeoff 8.5 Behavior and cooperativeness - willingness to move 6.5, carefulness 8.5. Average, jumping: 7.55 GAITS Walk - 8 Trot - 7.2 Canter - 7 Average, gaits: 7.4
As I said, the oral assessment was really hard to translate, but in general the judges liked her relaxed, big-strided gaits although she was in a bad growth stage and therefore really downhill-built. Despite that she used her hind end really well. She had a bit of trouble to keep her balance and rhythm (especially when jumping) because of the downhillness, but that is part of the growth stage. The jumping judge thought that Hulda had a fantastic leg technique with excellent front- and hind leg use. She needed lots of help this time because of the heat, and therefore she got lower marks for her willingness. However, she was super careful and showed that she really wants to do a good job, and therefore she was rewarded for carefulness and reactivity. She also got a good mark for her nice take-offs, but her back is still a bit tense during the jumps. In conclusion, the judge said that she has a fantastic leg technique but lacks some courage and energy at this point.
27.4.2019, qualifier 2
So to say, the average points were not quite enough for a spot in the final but I am so happy about the positive feedback I got on her talent. This is what I was looking for - lots of new experience for the horse, and a professional’s opinion on her qualities as for this point! It will be so exciting to see how Hulda grows and improves through the years.
Hulda won the "fighter" prize (tsemppipalkinto) at the qualifiers! Let's keep up the good work :)
