17. MIELIPIDE: Onko esteiden korkeudella merkitystä? / OPINION: Does the jumping height matter?

Kun olimme oppineet hyppäämään pieniä esteratoja ratsastuskoulun poneilla, alkoi kanssaratsastajieni keskuudessa kuulua pohdintoja siitä, minkä kokoiset esteet ovat isoja ja kuka on hypännyt korkeimpia esteitä. Silloin en vielä itse kokenut tiettyä korkeutta isona, mutta tallin poneilla oli mahdollista päästä ainakin 70cm luokkiin asti. Kilpailin itse sekä Naperolla että vieraan perheen shetlanninponilla 70cm asti, eikä se ollut minulle ihmeellinen juttu. Kuitenkin saatuani Mojan ja pari myöhempää kisaponia käyttööni, kilpailin pääasiassa 80 ja 90cm luokissa. Edessä häämötti maaginen rajapyykki: metrin radat. Vasta noin 11-12-vuotiaana aloin ensimmäistä kertaa miettiä, mikä on iso ja kunnioitettava estekorkeus. Omalla kohdallani, ja itse asiassa monen tallikaverini ja heppatuttujeni kohdalla myöskin, tämä "isojen esteiden raja" alkoi metristä. Syytä en keksi, mutta jos pääsi metrin esteestä tai jopa radasta yli, se oli iso juttu. Jopa tätini sanoi minulle kisoissa, että saisin startata ensimmäisen metrin ratani vasta, kun olin tehnyt poneillani kymmenen puhdasta 90cm rataa lisää. Ja sehän ei onnistunut ihan niin äkkiä...

Ajattelinkin kirjoittaa oman mielipiteeni siitä, onko estekorkeudella todella merkitystä. Teininä ajattelin, että mitä isompia esteitä pystyi ylittämään, sen taitavampi ratsastaja oli. Tämä on hyvin alkeellinen mielikuva, ja myös useimmiten täysin virheellinen sellainen. Miksi minusta esteiden korkeudella ei ole merkitystä?

Poika-Viltti 2012. Kuva: Oona Virtanen

Melko tuore sääntöuudistus muutaman vuoden takaa on kvaalit kilpailuissa. SRL:n estesääntöjen mukaan "Siirtyäkseen 80 cm:ä korkeampiin luokkiin, ratsastajalla tulee olla 1-5 tason kilpailuista 80 cm luokista kaksi enintään 8 virhepisteen tulosta perusradalta / ensimmäisestä vaiheesta tai vähintään 60% tulos taitoarvosteluluokasta. Tästä eteenpäin vaaditaan kaksi enintään 8 virhepisteen tulosta perusradalta / ensimmäisestä vaiheesta tai vähintään 60% tulos taitoarvostelussa enintään 10 cm alemmalta tasolta 1-5 tason kilpailusta. Myös kenttäkilpailun estekokeessa saavutetut tulokset kelpaavat. Tulokset tulee olla saavutettu kuluvan tai kahden tätä edeltävän kalenterivuoden aikana."

Minusta on hyvä, että kvaalijärjestelmä on otettu käyttöön, sillä siten varmistetaan että jokainen etenee edes hieman rauhallisemmin ja pysyy oikealla tasollaan. Minusta 8 virhepistettä on melko paljon estekilpailuissa. Toki tämä voi johtua siitä, että suurin osa ratsastamistani hevosista ovat olleet varovaisia hyppääjiä. Mutta jos ajatellaan niin, että ratsukko ei saa ainuttakaan puhdasta rataa 90cm tasolla, onko 100cm tasolle järkeä siirtyä kahden 8 virhepisteen suorituksen jälkeen? Minusta ei. Omiin arvoihini kuuluu sujuva suoritus jota on mukava katsoa. Kaksi hipaisupuomia voi olla ok, mutta jos ei ole koskaan saanut puhdasta rataa nykyisellä tasollaan en näe syytä siirtyä ylemmäs. Ruotsissa nämä kvaalirajat ovat huomattavasti tiukemmat, 10cm ylemmälle tasolle siirryttäessä on nykyiseltä tasolta oltava kaksi (2) PUHDASTA suoritusta. Itse pysyttelen minulle ja hevoselleni mukavalla tasolla, kunnes suoritus on varman tuntuinen ja puomit pysyvät ilmassa muullakin kuin tuurilla. Etenkin nuorilla ratsastajilla myös vanhemmat voivat yllyttää lasta siirtymään isompiin luokkiin, "koska nyt ollaan saatu kvaalit". Kun kvaalasin Suomenhevosten Estemestaruuksiin molemmilla suomenhevosillani 15-vuotiaana hypättyäni kaksi alle 8 virhepisteen rataa kullakin, koin naiivisti olevani valmis mestaruustasolle. Tosiasia on, etteivät tulokset kerro valmiustasoa. Onnekseni olin silloin itsevarma, uhkarohkea ja hevoseni tekivät kaikkensa eteeni, ja kerkesimme ottaa muutaman saman tason radan lisää alle ennen elämämme ensimmäisiä mestaruuksia, mutta näin jälkeenpäin ajatellen miettisin kahteen kertaan, onko kvaalien saaminen varma merkki siitä että on valmis siirtymään pykälän ylöspäin.

Elämäni ensimmäinen 115 cm Chandran kanssa. En ollut kilpaillut sillä kuin kerran ennen kyseisiä kisoja, ja luulin olevani valmis kyseiselle tasolle. Toisin kävi. Kuva: Mirella Ruotsalainen(?)

Toinen asia mihin estekorkeus vaikuttaa on kestävyys. Sanotaan, että jokaisella hevosella on tietty määrä "hyppyjä" elämänsä aikana - en tiedä tarkalleen mikä hyvä keskiarvo tälle voisi olla, mutta voin vannoa että mitä isompia esteitä hypätään, sen nopeammin nämä "hyppymäärät" tulevat vastaan. Hevosten kanssa treenatessa tulisi ajatella pitkällä tähtäimellä, eli hevosen kestävyyttä ajatellen. Kun katsotaan miten maailman huiput treenaavat, he hyppäävät hyvin harvoin niitä 150-160 cm esteitä kotitreeneissä. Suurin osa hyppää paljon kavaletteja ja pieniä esteitä sekä tehtäviä ratojen sijasta. Toisaalta kyseessä on rutinoituneet hevoset ja ratsastajat, jotka osaavat hommansa ja tuntevat tehtävien vaatimustason. Sanoisin siis, että me "ei-huiput" tarvitsemme yhä niitä säännöllisiä ratatreenejä ja toisinaan korotettuja esteitä kehittyäksemme ja totuttaaksemme silmämme estekorkeuteen. Vaatia saa ja pitääkin, mutta en koskaan hyppäisi isoja esteitä (uudella korkeudella) yksin. Otan aina ammattilaisen, valmentajan tai jonkun muun kokeneen hevosihmisen mukaani jos aion hypätä, etenkin niitä isompia esteitä mentäessä. Sitä yliarvioi helposti oman valmiustasonsa, ja pian ollaankin altistuneena vammoille ja ongelmille. Kun treenaan isompia esteitä, teen ne yleensä tehtävillä ja yksittäisillä esteillä. Apupuomien käyttö, sarjat ja helpot linjat ovat hyviä apuja isompien esteiden hyppäämiselle; hevonen pääsee hyppäämään esteen lähes automaattisesti hyvästä paikasta ja ratsastaja voi keskittyä omaan ratsastukseensa hevosta häiritsemättä. Hyppään kuitenkin lähes aina ratoja ja tehtäviä kisakorkeutta matalammalla.

Trakehner-tamma Vera treenasi suurimmaksi osaksi kavaletteja, koska oli todella spooky ja kisakorkeudella harjoittelu olisi ollut todella kuluttavaa. Tammaa piti treenata pari kertaa viikossa erikois-"esteillä", että se pysyi järjissään kisoissa. :D

Isoja esteitä hypätessä myös itsevarmuus voi saada kolauksen, sekä hevosella että ratsastajalla. Pahin skenaario onkin, että liiallisen itsevarmuuden ja taitojen yliarvioinnin seurauksena ratsukko hyppää tasoonsa nähden liian suuria esteitä ja kompastuu niihin tai loukkaa itsensä muusta syystä. Loukkaantumista ei tarvitse edes tapahtua jotta hevosen itsevarmuus saisi kolauksen - pelkkä liiallinen ponnistelu esteen selvittämiseksi voi säikäyttää rohkeammankin hevosen. Voin kertoa kokemuksesta, että hevosen pelästyttyä estekorkeutta, menee rohkeuden takaisin saamiseen tovi. Itse tein virheen Simon kanssa ensimmäisissä kisoissamme. Simo oli ensimmäinen nuori hevonen jonka tätini antoi käyttööni, joten olin innoissani kaikista nuorten hevosten sarjakisoista. Simo tuli meille 4-vuotiskauden lopussa, ja debytoidessamme kisauran 80cm tasolla 5-vuotiskauden toukokuussa, olin jo päättänyt tähdätä sillä Noviisisarjaan. Viisivuotialla tämä tarkoitti puhtaan radan suorittamista nimetyistä kvaalikilpailuista 90- tai 100cm tasolta, ja syyskuussa finaali ratsastettaisiin 110-115cm tasolla. Näin jälkeenpäin ajateltuna ajatus naurattaa hieman, olinhan itse kilpaillut silloin vasta 110cm tasolla ja muutamassa 115-120cm uusinnassa. No, päätin seuraavissa kisoissa hypätä 90cm että päästäisiin äkkiä oikealle tasolle sarjaa varten. Verryttelyssä rysäytin Simon okserin sekaan, ja minut kuulutettiin radalle. Simo kielsi okserille uudestaan, ja jouduin ryntäämään pienen ristikon yli ennen suoritustamme. Ykkösesteenä oli okseri, ja vaikka luulin tukevani järkyttynyttä lapsihevostani, ei se uskaltanut enää ylittää "isoja esteitä". Kielsimme ulos ykkösesteeltä, ja sain koko kesän rakentaa hevosen itseluottamusta kisatilanteissa 70-80cm tasolla. Myöhemmin Simo oli kuitenkin rohkea ja teki mitä ikinä pyysin, mutta noin tuoreessa vaiheessa ei kannata alkaa vielä kiirehtiä. Ei minkään hevosen kanssa.

Pikku-Simo ekoissa kisoissaan. Kuva: Essi Ahonen

Viimeiseksi väitän, että hyvät ratsastustaidot ovat paljon, paljon tärkeämmät kuin isojen esteiden hyppääminen. Minulle on erittäin tärkeää että hevonen kuuntelee minua kaikissa tilanteissa, ja että liikumme tasapainossa. Ilman sopivaa määrää kontrollia ja tasapainoa etenkin esteiden hyppääminen muuttuu vaaralliseksi. Varsinkin isommilla esteillä on tärkeää, että hevonen on avuilla ja että sen askelpituus on säädettävissä. Myös ratsastajan on ymmärrettävä tasonsa realistisesti. Apua tason arviointiin saa valmentajalta tai opettajaltaan. Monet ratsastajat haluavat paljon ja nopeasti, mutta eivät täysin ymmärrä mitä vaaditaan kyseisellä tasolla. 

Olen itse junnannut samalla 110cm tasolla viisi vuotta, jos jätetään pois nämä kaksi viimeistä vuotta joina olen hädin tuskin kilpaillut. Miksi? Olen ehkä ratsastustaidoiltani valmis hyppäämään 120cm radan, olenhan kotonakin treenannut jo pari vuotta isommillakin radoilla, mutta henkisesti en ole vieläkään valmis. Rimakauhuni iskee l20-radalla lähtömerkin soidessa, saatan selvitä pari estettä puhtaasti mutta sitten aivoni käskevät kroppaani tekemään mitä ihmeellisempiä ratkaisuja ja homma leviää käsiin. Olen tainnut kokeilla kaksi 120cm rataa Chandralla, molemmat päättyivät ennen radan puoliväliä juuri tästä syystä. Ja varsinkin nyt taukoni jälkeen joudun tekemään tuplasti töitä palatakseni 110cm tasolle, saadakseni sen tuntumaan lasten leikiltä ja uskotellakseni itselleni että olen valmis seuraavalle tasolle. En kuitenkaan pyri väkisin isommalle tasolle vain koska muutkin menevät, tai koska monet minua vähemmän aikaa ratsastaneetkin pystyvät siihen. Minusta kokonaisuus on tärkeintä; kuuliaisuus, voima, sujuvuus, tekniikka ja kyky.

Toisinaan testaamme jumppasarjoilla hevosten hyppykykyä nostamalla viimeistä estettä. Poika-Viltti talvella 2014, kuva Annu Saarinen.

Minusta on coolimpaa tehdä tyylikkäitä ja helpon näköisiä ratoja nykyisellä korkeudella kuin startata isommassa luokassa vaikkei olisi vielä valmis. Jos ei esimerkiksi kykene ratsastamaan siirtymisiä hallitusti tai istumaan paikoillaan hevosen hypyssä, en näe syytä nostaa esteitä. Rimakauhuinen perfektionisti on puhunut.

// OPINION: Does the jumping height matter?

After learning how to jump small courses with the school ponies, I started to hear discussions among my co-riders about what height of a jump is big and who has jumped the highest. Back then I did not consider any certain height "big", but the school ponies jumped up to 70cm and horses maybe 90cm. I rode Napero and a shetland pony in 70cm classes, and that was no biggie for me. Anyway, after starting to compete more with Moja and my other ponies, I did more 80 and 90cm classes. In front of me I suddenly saw the magical height: 1m courses. Only at the age of 11-12 I first started thinking what a big jump means for me. In my case, and also for most of my friends, this "big jumping height" began at 1m. I don't know why, but if one had jumped one fence or even a course that was meter-high, it was big news. Even my aunt told me that I only got to debute in 1m if I was able to ride ten clear rounds in 90cm with my ponies. Easier said than done...

So I decided to write my opinion on whether the jumping height really matters. As a teenager I thought that the bigger you could jump, the better a rider you were. This is quite naive and also usually wrong. Why do I think the jumping height doesn't matter?

Photo: Pauliina Tapola

As a quite new ruling from the Equestrian Federation of Finland is that to move a level up in showjumping classes above 80cm, one needs to have two max. 8 faults results  from the first round or at least a 60% score in style evaluation classes. These qualifications are needed when getting up 10cm higher than the current level.

I think it is good that we have included this system, since it quarantees that everyone moves up at least a bit slower and stays on their real level. For me 8 faults is pretty much. This may be because my horses have been mostly careful. But think about a rider and horse who haven't been able to ride a single clear round in 90cm, should they really move up to 100cm after two 8 fault-courses? I don't think so. I value smooth and easy-to-watch ridden performances more. Two "light-touch" poles may be okay, but in case one has never gotten a clear round on the current level, I can't see why it would be a good idea to move upwards in classes. However, in Sweden these qualifications are remarkably more strict. To get a level up (10cm) in showjumping, one needs two (2) CLEAR rounds. I prefer staying on a comfortable height until the performance is 100% confident and the poles stay in their place for other reasons than just luck. Especially with young riders, the parents might push their kids up in classes just "because we got the qualifications". When I qualified to the Finnhorse Championships with both my finns as a 15-year-ol after jumping two less-than-8-faults courses with each, I naively thought I was then ready for the championships. The truth is, that even if you do well the results do not say whether you're ready or not. Luckily I was crazy and a bit overconfident back then, plus my horses did anything for me and we also had time to get more rounds on that level before our first championships ever. Afterwards I would think twice, whether being qualified means that you really are ready.

Vekku in our second 110 cm together. Photo Taru Alatalo

Another thing the height of the jump affects is the sustainability. It is said that during their lifetimes, each horse has their amount of "jumps" - I don't know any good average number for this, but I can promise that the bigger you jump, the quicker the "jumps" are used. When training horses one should think long-term, in other words with the horse's durability in mind. Looking at the world's best riders, they barely jump 150-160cm jumps at home. Most of them do cavalettis, small jumps and courses instead of big courses. Of course they have way more experience and routine, and know the requirements in their sport. I would say that we "non-professionals" still need regular course training and sometimes bigger jumps to develop and get our eyes used to the height. It is okay to be demanding, but I would never jump big jumps (especially at a new height) alone. I always make sure I have my coach, a professional or another experienced horse person with me when jumping, especially the bigger heights. It is so easy to overestimate one's own readiness, and next thing we know we have an injured horse and rider with lots of problems. When I jump bigger jumps, I usually do them only on exercises or separate jump. Using help-poles, combinations and simple related distances are useful tools when jumping big jumps; the horse almost automatically gets to jump from correct places and the rider can focus on her own riding without distracting the horse. Still, I usually jump smaller courses and exercises that I jump at shows.

Trakehner-mare Vera was mostly jumped on kavalettis, since she was super spooky. This way she was not exhausted by jumping competition heights several times a week, which she required to stay sane in the ring. 

Big jumps can also hurt the self-confidence, both yours and your horse's. Worst case scenario would be that the horse and rider jump too big and crashes into them or hurts themselves for another reason just because of over-confidence and overestimating skills. The horse does not even need to get injured to hurt it's confidence - just having to push itself too far to get over the fence can do it even for the bravest horse. I can say by experience that when that happens, getting the horse's courage back may take a while. I made that mistake with Simo at our first shows. Simo was the first youngster my aunt let me ride, so I got excited about all the young horse shows available. Simo arrived to us at the end of his fourth year, and after debuting in shows at 80cm level in May as a 5-year-old, I decided he was ready to go the Novice series. For a five-years old horse that meant a clear-round qualification through certain 90- or 100 cm courses, with a final at 110-115cm in September. Afterwards I can't help but laugh at my plan, I had only competed in 110cm classes myself and some 115-120cm jumpoffs. Well, I decided to jump a 90cm in our second show to get him ready for the series. I crashed him into an oxer in the warmup, and I was next up to ride. Simo refused to jump the oxer again, so I just rushed over a small crossed poles before entering the ring. The first jump was an oxer, and although I thought I supported my baby boy enough he was too shocked to jump that height anymore. We were eliminated at the first jump, and I spent the entire summer on 70-80cm classes trying to get his confidence back at shows. Luckily he got his confidence back later again and did whatever I asked, but I learnt that you should never ever rush with any horse.

Finally, I think that good riding skills are way, way more important than jumping high. For me it is important that the horse listens to me and that we are in balance. Without control or balance, riding (and especially jumping!) becomes dangerous. Especially on bigger heights it is important to have the horse with you and being able to adjust its strides. The riders also need to understand their real level. To know where you're at you could ask your trainer, for example. Many riders want a lot and fast, but they don't quite understand what is required on a certain level.

Sometimes we test the higher jumps by raising the last jump on a line. Photo: Annu Saarinen

I have been stagnating on the same 110cm level for five years, if we leave out the two latest years during which I have barely competed. Why? I might be ready for 120cm based on my riding, I have jumped way more at home for a couple of years already, but mentally I am still not there. My fence fright hits me as soon as the starting signal rings on a 120cm course, I may survive for the first few jumps but my brain messes everything up before the middle of the course. I guess I've tried two 120cm classes with Chandra, and both of them ended before halfway through simply because of this. Especially now, after my break, I will need to work twice as hard to get back to 110cm, to make that feel easy and to prove myself I'm ready for the next level. I don't push myself to higher classes just because others do it, or because people who have less experience than me can do it. I just feel that the big picture is more important; obedience, power, fluency, technique and skills.

I think its cooler to ride stylish and easy-to-watch courses on the current height than to start in a class you are not ready for. If you can't ride through transitions in control or sit still in the jumps, I don't see why you should rush to higher jumps. The fence-freightened perfectionist has spoken.