12. Suomenhevonen / The Finnhorse

SUOMI, SUOMENHEVONEN - MITÄ SUOMENHEVONEN MERKITSEE MINULLE?

Tänään, 6. joulukuuta, juhlitaan Suomen itsenäisyyspäivää. Itse en ole vielä pariin viikkoon Suomessa, mutta kotimaata on kyllä jo vähän ikävä tietyissä asioissa. Mutta koska tänään juhlitaan Suomea, halusin näin hevosihmisten kesken ottaa esille maamme kansallisaarteen - suomenhevosen. Mitä suomenhevoset merkitsevät minulle?

Kuva: Miia-Maria Niskanen

Näin ensi alkuun hivenen yleistietoa "suokeista", mikäli joku ei satu rodun historiaa tietämään. Olen tätä varten hyödyntänyt Suomenratsut ry:n kotisivuja, eli seuraavan kappaleen tekstit ovat lainauksia ko. sivustolta (linkki sivustolle):

"Suomenhevonen on ainoa kotimainen, Suomessa kehitetty hevosrotu. Sen historiaa tunnetaan noin tuhannen vuoden ajalta.. Suomenhevosen käyttö on vaihdellut kulkuneuvosta sotilasratsuun ja työhevosesta ravi- ja ratsuhevoseen.

Rodun kantakirja perustettiin vuonna 1907, jolloin sitä alettiin jalostaa työ- ja ajohevoseksi. Kantakirjaan hyväksyttiin aluksi vain ”suomalaisen hevosen rotupiirteet” omaavia hevosia. 1920-luvulla otettiin avuksi lisäksi käyttökokeet. Myöhemmin jalostus on suuntautunut nykyaikaisen hevosurheilun vaatimukset täyttävien suomenhevostyyppien luomiseen."

Itse kohtasin ensimmäisen suomenhevoseni jo pikkulapsena. Kun aloitin ratsastuksen, oli tätini tallissa ainakin puolet opetushevosista suokkeja, ja yksityishevosten seassa oli myös lukuisia. Myös enollani oli pelkästään suomenhevosia. Ensimmäisen kerran taisinkin ratsastaa juuri heidän suomenhevosellaan. Muistan, että enoni vaimo kielsi minua maiskuttamasta ruunalle, ja kävellessäni äitin ja hänen edellään suustani lipsahti hiljainen maiskahdus. Tästähän suomenhevosruuna riemastui, se heilautti päätään ja teki muutamat loikat alamäessä. Sen jälkeen suuni pysyi visusti kiinni loppumatkan... 

Viholassa tuntiratsuna toiminut sh-ruuna Tosku, "Simo" ja minä vuonna 2011

Pääsin kuitenkin enemmän tekemisiin suomenhevosten kanssa myöhemmin. Koska tätini tallilla on aina ollut suokkeja, olen aina käsitellyt niitä. Sain kuitenkin kokeilla joitakin opetushevosina toimineista suokeista 10-13 vuotiaana. Varsinainen taipaleeni rodun edustajan kanssa alkoi keväällä 2010, tätini antaessa 11-vuotiaan sh-ruuna Vektorin ("Vekku") käyttööni. Ruuna oli asunut tallilla nuoresta saakka, joten tiesin millainen se oli ja miten se toimi. Meillä synkkasi melko pian, ja Vekku luotsasi minut turvallisesti ensimmäisistä metrin radoistani maaliin. Kyseiset radat sattuivat olemaan myös Vekun ensimmäiset sillä tasolla, mutta kertonee hevosen luonteesta sen tehdessä kaikkensa 13-vuotiaan poniratsastajan eteen. Etenimme aluemestaruuksiin ja saavutimme saman tein hopeaa. Saman vuoden syksynä tätini luovutti käyttööni toisenkin suomenhevosen, Poika-Viltin ("Vertti"). Vertti oli kaikkea muuta kuin "tavalliset" suokit joita olin nähnyt - kuuma, superherkkä, ilmava hypyissä ja vähän kärttyisä karsinassa. Vuonna 2011 kilpailin kahdella suomenhevosella, joiden kanssa tein myöhemmin elämäni ensimmäiset 110cm radat, saavutin useita aluemestaruusmitaleita jopa junioritasolla, sekä osallistuin Suomenhevosten Estemestaruuksiin useana vuotena. Unohtamatta sitäkään, että sain kokea HIHS:ssa ratsastamisenkin suomenhevosteni ansiosta!

Vektor, 2011

Tädin kisa-arkistoista.. Vekun ja Vertin kanssa Jyväskylässä 2012.

Vektor aluemestaruuksissa, Hämeenkyrö 2011. Kuva: Julia Suuriniemi

Vertin ensimmäinen aluemestaruusmitali, pronssia Tampereella 2012.

Vekku ja Vertti eivät kuitenkaan olleet vain rusettikoneita, joiden ainoa tarkoitus minulle oli kilpailut. Ne opettivat minua niin tallissa kuin kentälläkin: kärsivällisyyttä, sinnikkyyttä, luovuutta. Ne toivat myös hurjan paljon iloa arkeen, suomenhevosilla kun tuppaa olemaan rehti luonne ja valtava työmoraali. Ne toivat turvallisen tunteen ratsastukseen - jos ratsastin villejä tai hankalia hevosia niiden ohella, istahdin aina päivän päätteeksi jomman kumman selkään nauttimaan tasaisesta luonteesta.

Olen myös saanut huomata, kuinka oppivaisia suomenhevoset ovat. Ensimmäinen sisäänratsastamani suomenhevonen oli Eufooria, "Fiia", joka omasi hieman omanlaisensa asenteen työntekoa kohtaan kun tutustuin tammaan ensi kertaa. Juoksuttaessa se pukitteli kunnes satula luisui sen kaulalle, joten päätin laittaa sille häntäremmin. Kun satulaa ei saanutkaan valumaan selästä pois, oli vastassa seuraavana päivänä hevosen takapuoli saapuessani sen karsinalle. Pieni äänen korotus ja tamma seisoi oikein päin minua katsoen. Siitä lähtien tuntui kuin se olisi tajunnut paikkansa meidän suhteessa ja alkoi ottamaan oppeja vastaan hyvällä asenteella. Se oppi laukannostot parissa ratsastuskerrassa ja otti kerrasta opikseen jos jostain täytyi huomauttaa. Suomenhevoset ovat nöyriä, mutta vaativat selkeät säännöt siinä missä muutkin. Kuulen usein ihmisten sanovan suomenhevosia junteiksi tai katujyriksi - todellisuudessa niitä ei vain ole opetettu kunnioittamaan ihmisiä ja ne tekevät miten parhaaksi näkevät. Ei Vekkuakaan huvittanut mennä pesukarsinaan kun aloitin sillä ratsastamisen. Kuitenkin saimme sen tuupattua sinne kerran valmentajani kanssa, ja siitä lähtien Vekku suostui menemään pesariin. Suomenhevoset ovat viisaita, eivätkä pelkää näyttää sitä.

Osa on varmasti kuullut Ypäjän Hevosopiston "suomenhevosskandaalista" (linkki hevosopiston julkaisuun), joka aiheutti varsinaista tunnekuohua etenkin Facebookissa ja kuuluisalla ruskealla juorupalstallamme. Suomenratsut ry vaati selvennystä asiaan syyskokouksessaan (linkki Hevosurheilun uudempaan artikkeliin), jossa Hevosopiston rehtori kuvasi tilanteen melkolailla sanomalla, ettei suomenhevosen kyky riitä opiston tarpeisiin. Artikkelin mukaan rehtori painotti, että oppilaitoksen hevoset valitaan siten, että ne selviytyvät opetustehtävistä. "Suomenhevosen rajat tulevat vastaan jo ratsastuksenohjaajakoulutuksessa, jossa hypätään jopa 105 cm esteitä." Tätä väitettä rehtori painotti sanomalla, etteivät he halua tilanteita joissa hevoset harjoittelevat päivittäin suorituskykyjensä ylärajoilla, kokemattomien ratsastajien kanssa. 

Tämä kuulostaa omiin korviini lähinnä stereotyypeillä leikkimiseltä. Moni ajattelee, etteivät suomenhevoset voi hypätä metriä isompia esteitä saati pärjätä kouluratsastuksessa riittävän vaativalla tasolla. Lisäksi niiden ajatellaan olevan etupainoisia, raskaita ja huonoja ratsastaa. Hyvin ratsastettu ja koulutettu suomenhevonen voi olla tavanomaista puoliveristä parempikin. On totta, että suokit ovat raskaammin rakennettuja kuin ratsuhevoset, mutta on puoliveristenkin joukossa alamäkeen rakentuneita hevosia jotka toimivat hyvin. Meidän tulee kuitenkin ottaa huomioon, että kyseessä on kylmäverirotu, eli täysin samalle tasolle rodun edustajat eivät fysiikan puolesta pääse. Joka tapauksessa suomenhevosia on nähty kilpailevan peräti avoimissa 130cm luokissa saakka, ja vielä useampi 120cm tasolla. Suomenhevosten estemestaruuksien finaalikierros ratkotaan 120cm tasolla. Jos Hevosopisto on huolissaan suokkien kykyjen riittävyydestä opiskelijoille, olen hieman ihmeissäni. Jo 90-100cm tasolla tulisi ymmärtää jotain ratsastuksesta selvitäkseen puhtaasti ja tyylikkäästi maaliin, joten mikä olisikaan parempi mittari ratsastustaidoista kuin luotsata suomenhevonen maaliin 105-110cm näyttöradalla? En halua kuulostaa ilkeältä, mutta epäilen ettei kaikkien opiston ratsastajien taso olisi niin korkea, etteivätkö suomenhevoset riittäisi alkuun pääsemiseen. Suurin osa suomenhevosistamme suorittavat varmoin tuloksin 100cm ja helppo A-tasolla jopa kokemattomien ratsastajien kanssa - olinhan minäkin 13-vuotias ratsastaessani virheettömiä metrin ratoja Vekulla ja 15-vuotias debytoidessani 110cm kahden suomenhevoseni kanssa. Täytyy vain olla hieman ymmärrystä hevosen fysiikasta. Toinen väitteeni on, että opiston suomenhevosten ollessa suurimmaksi osaksi oppilaiden kouluttamia/sisäänratsastamia, kertonee se enemmän oppilaiden ja opetuksen tasosta kuin suomenhevosista jos niiden kykyjen ja koulutustason ei uskota riittävän. Ymmärrän toki rehtorin näkökulman jossa hän painottaa, ettei halua suomenhevosten joutuvan treenaamaan päivittäin kykyjensä ylärajoilla, eli sanotaan nyt sitten tämä 100-110cm taso. Kukaan ei kuitenkaan taida hypätä joka päivä, edes opetushevosella? Mikä tahansa hevonen uupuisi ja hajoaisi jos se joutuisi treenaamaan vaativammalla tasolla tiheään.

Ymmärrän toki myös bisnespuolen Opiston kannalta. Korkeammissa koulutusohjelmissa myös vaatimustaso nousee. Näihin ratoihin saatettaisiin tarvita puoliverisiä. Hevosopiston talouden kannalta on järkevää omistaa hevosia, joita voi hyödyntää kaikilla tasoilla, joten puoliveriset voisivat olla siltä kannalta järkevin investointi. Mutta ovatko isompiin ratoihin kykenevät puoliveriratsut sitten liian herkkiä ja reaktiivisia aloitteleville opiskelijoille?

Olen joka tapauksessa vahvasti sitä mieltä, että suomenhevosia tarvitaan myös oppilaitoksissa turvaamaan monipuoliset ratsastustaidot, hevosmiestaidoista puhumattakaan. Ja kukas muukaan sitä hevosten käsittelytaitoa ja ratsastustaitoa opettaisi, kuin meidän oma kansallisaarteemme. Meidän tulee olla ylpeitä siitä, että meillä on hevosia jotka taipuvat joka lajiin ja sopivat niin monelle eri hevosihmisille.

Kuva: Miia-Maria Niskanen

FINLAND, THE FINNHORSE - WHAT DOES IT MEAN TO ME?

Today, on the 6th of December, we celebrate Finland's Independence Day. I will still not be home in a couple weeks, but I already miss Finland in some things. But, since we celebrate my home country today, I wanted to bring up our national treasure - the Finnhorse. What do they mean to me?

To begin with, here is some basic facts about the Finnhorses in case that someone does not know what I'm talking about. I borrowed this text in finnish from Suomenratsut ry (link to webpage), but translated them freely myself:

"The Finnhorse is the only domestically produced horse breed. It's history is known for approximately a thousand years.. The use of Finnhorses has varied from a transport vehicle to military cavalry and from a workhorse to a trotter and ridden horse.

The Finnhorse studbook was established in 1907, when the horses were bred as work and carriage horses. In the beginning, only horses with "characteristics of a finnish horse" were accepted. In 1920 performance tests were added to help. Later the studbook has directed more towards breeding Finnhorse types that fulfill reguirements of modern equine sports."

I met my first Finnhorse as a little kid. When I started riding, at least half of the schoolhorses in my aunt's riding school were finns, and a lot of the private horses were too. My uncle only had Finnhorses, too. I actually think I rode a Finnhorse at their place for the first time. His wife told me not to smack my lips once I got up the saddle, and of course, while riding further away from my mom and the wife a little smack slipped out. The horse freaked out, whipping its head and jumping a bit. After that I kept my mouth shut for sure...

Poika-Viltti, 2010

Anyway, I had more to do with Finnhorses later. Since my aunt has always had a lot of Finnhorses, I have always been handling them. Around 10-13 years, I got to try out some of the schoolhorse finns now and then. My real "path" with a finn started in spring 2010, when my aunt let me start riding 11-year-old gelding Vektor ("Vekku"). He had been living at the stables ever since I started there, so I knew him pretty well and therefore we got along really well from the very beginning.  Vekku was the one to take me through my first 1m classes safely, and since they also were his firsts on that level I guess it says something about his character. He did anything for little me, and after less than six months of work together we took a silver medal in the regional championships. The same autumn my aunt let me take over another finn too, Poika-Viltti ("Vertti"). Vertti was everything the other Finnhorses I knew weren't - hot-tempered, super sensitive, flashy jumper and a bit grumpy to groom. In 2011, I competer with two finns with whom I later rode my very first 110cm shows with, won a bunch of regional championship medals and took part in the Finnhorse Championships. Not to mention, I also got a chance to ride in Helsinki International Horse Show thanks to my Finnhorses!

Vektor, 2011

Poika-Viltti, among our first jumping sessions together in 2010. Photo: Krista Anttonen

Vektor is, as far as I know, the only Finnhorse that has a medal in the regional championship junior level! We got bronze in 2012. Photo: Mirella Ruotsalainen(?)

Poika-Viltti taking the regional gold medal home in 2013. Photo: Veera Anttonen

Vekku and Vertti were not only ribbon machines to me, though. They taught me so much more both in the barn and the arena: patience, persistence and creativity. They brought a lot of joy in my life, since finns tend to be upright and have an incredible work ethic. They made me feel safe in the saddle - if I ever rode wild or difficult horses, I always ended the day by sitting in the saddle of either of my finns to enjoy the balanced nature they have.

I have also recognized how teachable Finnhorses are. The first finn I broke in was Eufooria, "Fiia", who had a bit of her own attitude towards working when I met her. While I lunged her, she used to buck until the saddle slid on her neck. One day I attached a crupper to her saddle, and since she could not buck the saddle off anymore I was greeted by her butt the next day. It only took raising my voice to get her turn around and look at me. Since that, it felt like she understood her place in our relationship and started to learn with a positive attitude. She learnt canter transitions in a couple rides and corrected herself in a heartbeat if I had to say about anything. Finnhorses are humble, but they need clear rules just like other horses do. I often hear people say that finns are "yokels" and "road rollers" - in fact they have just not been taught to respect people and therefore they act as they wish. Vekku did not want to go to the waterbox when I started riding him, but I managed to push him in there together with my coach and since that he has followed me in there. Finnhorses are wise, and not afraid to show it.

Many of my finnish friends have probably heard about the "Finnhorse scandal" at Ypäjä Equine College. It caused a lot of discussion and feelings among equestrians, especially on Facebook and  our famous brown equestrian forum. The Finnhorse riding association, Suomenratsut ry, wanted a clarification to the rumors of the College reducing, and maybe even removing, Finnhorses from their properties. In an article, the principal of Ypäjä Equine College pretty much summed up this by saying that Finnhorses don't have the capacity needed in the school and that the schoolhorses are chosen so that they will be able to perform with students. Freely translated, she also said that "With Finnhorses, the limit is reached already in riding instructor education, where the jumps can be up to 105 cm." To support this argument, the principal also said that they don't want situations where the horses will perform at their maximum limits every day, especially with inexperienced riders.

For me this sounds like playing with stereotypes. Many people think that finns can't jump more than 1m or perform dressage on an acceptably high level. They are also often thought to be on the forehand, heavy and bad to ride. A well-trained and ridden Finnhorse can be even better than the regular warmblood. It is true, that finns are a bit heavier-built that warmbloods, but there are also warmbloods that have downhill conformation and still work completely fine. However, we have to notice that the Finnhorse is a coldblooded horse, so it will not be exactly on the same level physically. Anyway, there have been Finnhorses that jumped up to open 120cm and 130cm classes, and the Finnhorse Championship final round is also ridden on 1,20m level. If Ypäjä is worried whether the capacities of Finnhorses will be enough to their students, I am a bit confused. Already on 90-100cm level one should understand something about riding to jump a clear and classy round, so what would be a better measure of riding skills than being able to steer a Finnhorse all the way through a 105-110cm jumping course? I don't want to come across as mean, but I doubt that all the students' skills aren't so high that Finnhorses would not do what it takes to get started. Most of modern finns perform on 1m and second-level dressage as well as any other horse even with inexperienced riders - just like I was 13-years old while riding clear 1m rounds with Vekku and 15 when I debuted in 110cm with two Finnhorses. One just needs understanding of the horse's physique. My second argument is, that since most of Ypäjä's Finnhorses are broken in and trained by their students, it says more about their level of education than it says about the horses if it is a common belief that their capacity and skills are not enough. Of course I understand the principal's argument about not performing on their maximum level everyday, let's assume it would be this 100-110cm level then. But I doubt that anyone would jump or train difficult dressage movements every single day, not even with school horses? Any horse would get exhausted from performing on their max level every day.

I also understand the business perspective for the College. In their higher educational programs the requirements get higher, too. To these courses warmbloods may be a better idea. For the school's economy, it is smarter to own horses that can be used on all levels, so therefore warmbloods may be a better investment from that perspective. But will these highly-schooled warmbloods be too sensitive and reactive for the less-experienced students?

Anyway, I strongly think that Finnhorses are still needed in riding schools, especially in the Equine College, to secure diverse riding skills, not to forget horsemanship skills. And who would be a better teacher for these skills than our very own national treasure. We should be proud about having horses that work in all disciplines and fit so many different riders at the same time.

Photo: Miia-Maria Niskanen