7. THE horse part 3 - Moja (long post, scroll down for english)

Hevoshistoriani kolmannessa osassa pääroolin saa minulle erittäin, erittäin tärkeä poni. Kyseisen ponin kanssa taivalsimme yhdessä lähes viisi vuotta, ja sen kanssa koin paljon sellaista, mitä en muiden ponien kanssa olisi varmaan uskaltanut kokeilla. Kuka tämä poni sitten oli?

8-vuotias Moja tuli Viholaan elokuussa 2007, samaan aikaan kun koulut alkoivat. Muistan, kuinka kävellessäni tarhoille päin hakemaan poniani Alizia sisälle, poniope Sari huusi kentältä:

"Janski, haluutko kokeilla uutta ponia?" 

En valitettavasti ehtinyt, tulin kiireellä koulusta ratsastamaan pikku poniani, ja eräs toinen hevosenomistajatyttö meni Mojan selkään. Tuolloin katsoin "pyöreähköä" eestin-ihmettä vähän eri tavalla. Se oli ihastuttava perusponski, ei osannut juurikaan mitään mutta käsiteltäessä oli sitäkin sympaattisempi. Taisin kerran käydä Mojalla kokeilemassa tunnin, ja Sari sai juosta sen perässä raipan kanssa että sain ponin laukkaamaan edes yhden pitkän sivun. Laukka nousi ulkopohkeen siirtyessä taakse ja sekin pikku pukin varustamana. Olin joka tapauksessa haltioissani ponista. Kaverini ja hänen äitinsä olivat kiinnostuneita ponista, ja kokeilivatkin sitä. Kuitenkaan he eivät heti voineet päättää ostaisivatko sen, ja olin helpottunut. Pari päivää lisäaikaa Mojan kanssa. 

Sain kuitenkin kuulla, että äitini halusi ostaa Mojan puoliksi tätini kanssa. Moja oli edullinen, sen muistan. Oli hinta mikä tahansa, tämä "halpisponi" tuli olemaan elämäni kallisarvoisin ystävä.

Moja oli hauska persoona: se rakasti ruokaa (se hotki parempiin suihin niin mansikat, vanukkaat, limut kuin koiranruuatkin..) , halusi aina miellyttää ihmisiä ja sai happamimmankin ihmisen hymyilemään. Muistan yhä, kuinka opettelin Mojan kanssa laukannostoja ensimmäisenä syksynämme kuraisella kentällä, ja olin niin iloinen kun onnistuimme. Aloitimme myös Karin estevalmennukset loppusyksystä 2007. Kokematon ratsastaja kokemattomalla ponilla oli katastrofi niillä tunneilla. Mentiin kovaa ohi esteistä, ja Karin laitettua tolpan päältä puomin esteen sivulle johteeksi, hyppäsi Moja pienen esteen sijasta kyseisen johteen yli.

ensimmäisiä valmennuksiamme..2007

Jossain kohtaa Kari lopetti valmennukset tallillamme, ja Jouni Saari tuli tilalle. Jounin kanssa aloitettiin kaikki alusta. Ihan pieniä esteitä ja jumppasarjoja, jotta poni voimistuisi ja uskaltaisi hypätä. Osallistuimme myös muistaakseni syksyllä 2007 ristikkoluokkaan, joka meni hyvin. Luin vanhaa ratsatsuspäiväkirjaani ekoista Jounin valmennuksista, ja siinä luki jotakuinkin näin:

"Tänään Mojalla Jounin tunnilla. Tuli VAAN 2 tiputusta ja yks kielto!"

Kehityimme hyvää vauhtia uuden valmentajan silmän alla, ja ensimmäiset seuraestekisamme käytiinkin maaliskuussa 2008. Sitä ennen olimme käyneet myös Ypäjällä keskiviikkokisoissa kahden ponin kera, ja ne taisivat mennä ihan hyvin.

70cm, maaliskuu 2008

Minulla oli alusta asti vahva luottamus Mojaan. Se oli niin kiltti ja rauhallinen, ja halusi aina miellyttää! Hyppäsin 2008 ensimmäiset aluekisani Mojalla Luvialla 90cm tasolla, elokuussa yhdellä pudotuksella. Lokakuussa toiset aluekisat Lempäälässä, jossa meidät hylättiin. Tuolloin se johtui ihan silkasta kokemattomuudesta. Taisin myös samoissa kisoissa joutua tuomaritorniin unohdettuani kaikessa jännityksessä tervehtiä tuomaria!

Lempäälän estekisat 2008

Vuonna 2008 olin myös ensimmäistä kertaa Ponimeeting-valmennusleirillä Ypäjällä. Valmentajana ryhmässäni toimi edesmennyt Veikko Heikkilä. Moja ei oikein ollut hallinnassa tunneilla, ja pelkäsi kuollakseen maastoesteitä. Sitä luultiin myös suokiksi koska se oli niin lihava. Ensikosketus derbykenttäänkin oli ikimuistoinen: Moja upotti saman tien päänsä nurmikkoon syödäkseen.

seuraestekisat, syksy 2008

kesä 2008?

Erimielisyyksiä syksyn seurakisoissa 2008

kevät 2008

Moja kehittyi kehittymistään ja oli tosi ihana ratsastaa, välillä vähemmän ihana. 2009 olin paljon kisoissa Mojan ja kahden muun ponini kanssa. Mojalle tuli 7 startatusta luokasta vain yksi hylätty kyseisenä vuotena. Kävimme taas ponimeetingissä, tällä kertaa eri valmentajalla (Petri Meller) ja jälleen opimme paljon uutta. Maastoesteet olivat yhtäkkiä hurjan kivoja ja vauhtia piisasi tuttuun tapaan. Moja oli innoissaan Ypäjällä ja sen jälkeen kisoissakin meni todella kivasti. Opin myös tärkeät peruspilarit onnistuneelle esteratsastukselle: tempo, tasapaino, poljenta ja ponnistuspaikka. 

Kevät 2009, Kangasala

Kevät 2009, Hämeenkyrö

Muurame 2009

Mojan kanssa talvi 2009-2010 oli ehkä suurin kehitykseltä. Moja alkoi kulkea edes jotenkin oikein päin, ja hyppäsimme kotona metrin tehtäviä ja ratoja. Katsoessani vanhoja videoita Mojan hyppy näytti sinä talvella niin kivalta, ehkä se oli kehitysvaiheessa oikeastikin parempi hypyltään.

2010 oli "vaikeuksien vuosi". Keväällä poni oli huippukunnossa ja hyppäsimme vaihtelevalla menestyksellä kisoissa. Se liikkui myös koko ajan paremmin sileällä. Kesällä olimme taas ponimeetingissä, tällä kertaa Kati Hurme-Leikkosen opissa, tutustuin ihaniin ihmisiin ja Moja loisti maastoesteillä sekä estetreeneissä. Hyppäsin meetingkisoissa metrin radan tuloksella 0/8 virhettä. Se oli ensimmäinen hyväksytty metrin ratamme. 

Huittinen, kevät 2010

Banketin alashyppy, Ponimeeting-kisa 2010 (100cm 0/8)

Moja oli kuitenkin ponimeetingin jälkeen omituinen hypätä, ja kun vihdoin olimme tasoltamme valmiit vuosittaiseen 100cm Poniderbyyn, meidät hylättiin alkuradalla. Huomasin silloin jo haluttomuutta jo poni juoksi ihme asennoissa verkkaa ympäri. Seuraavissa kisoissa Moja ei kuitenkaan ollut normaali, hyppäsi oudolla tyylillä ja pelästyi pudotettuaan radan isoimman okserin. Sen jälkeen poni kieltäytyi hyppäämästä enempää. Tutkittiin ponia ja todettiin että se on ylirasittunut, kesällä oli niin kuuma ja meetingissä hypättiin joka päivä, poniparka oli varmaankin ihan hapoilla huonon palautumisen johdosta. Pidettiin kuukausi kävelykuurilla, vietin ponin kanssa aikaa maastoillen, rataillen ja "leikkien". Syyskuun lopussa sain alkaa taas ratsastaa sileällä normaalisti, ja kuun lopussa kokeilimme ottaa pari pikkuhyppyä. Lokakuussa Moja oli back on track!

Treenitauon maastoloma luotettavassa seurassa.

Moja tauon jälkeen. Kuva: Krista Anttonen

Moja tauon jälkeen. Kuva: Krista Anttonen

Moja tauon jälkeen, kuva: Krista Anttonen

Talvella Moja sai vähän lepoa ja ajoittain treeniä. Tammikuussa 2011 ratsastus kuitenkin joutui katkolle mystisen ihotaudin takia. Takajalat olivat täynnä verisiä rupia ja karvattomia kohtia, ja jalat olivat pitkään todella turvonneet. Helmikuussa aloin taas ratsastaa ponia varovasti, ja maaliskuussa hyppäsin huvin vuoksi seurakisoissamme 90cm. Voittimme luokan, poni oli niin innoissaan pitkän hyppytauon jälkeen!

Kuva: Krista Anttonen

Talven jumppailua. Kuva: Krista Anttonen

Koska esteuramme ei oikein ottanut sujuakseen 90cm isommissa luokissa, ja siirtyessäni ratsastamaan hevosia pikkuhiljaa, päätin keväällä että NYT otan itseäni niskasta kiinni ja alan treenaamaan ponia kesäkuussa pidettäviin seuramme aluekoulukisoihin. Menisin aluetasolla helpon B:n ja treenit oli aloitettava heti huhtikuun alussa. Pyrin tavoitteeseeni: ratsastamaan ilman raippaa lähes näkymättömin avuin Mojalla, joka kulkisi rentona ja tekisi kaiken mukisematta. Sain yhden viikonlopun tehotunnit Paula Rantaselta, joka oli tallilla tilapäisenä poniopena silloin. Paula sai minut ratsastamaan jotenkin eri tavalla, kahdessa päivässä ponini kulki rennosti sekä matalassa että kootummassa muodossa, menimme avoja, sulkuja, keskiravia ja lisäyksiä, vastalaukkaa, ja ties mitä! Kiitän vielä tänäkin päivänä Paulaa, joka uskoi meihin ja lupasi minulle että Mojasta tulee hieno kouluponi.

Keväällä osallistuimme myös pitkän tauon jälkeen aluetasolla 100cm luokkaan Kangasalla. Melkein itkin onnesta, kun Moja hyppäsi radan yhdellä kiellolla ja yhdellä pudotuksella eli 8 virhepisteellä! En odottanut niin hyvää suoritusta, tarkoitus oli hypätä kokeeksi josko poni jo uskaltaisi hypätä normaaliin tapaansa.

Kesäkuun koulukisat menivät todella hyvin, saatiin päälle 58 prosenttia ja kyseessä olivat Mojan ensimmäiset aluekoulukisat, ja kokonaisuudessaan meidän toinen koulustarttimme yhdessä. Sovimme Paulan kanssa, että uskaltaisin tavoitella helppoa A:ta syksyllä. Kesällä lopetin aluetasolla esteiden kisaamisen Mojalla, sillä hevosiin siirryttyä pääni sekosi ja ratsastin Mojaa eri tavalla, ja se arasteli yhä "isompien" esteiden hyppäämistä. Siitä johtuivat vuoden 2011 hylkäykset. Moja jäi kesällä koulu/maastokäyttöön, hyppäsin sillä silti silloin tällöin Jounin tunneilla. Suoritimme myös seuramme kisoissa A-merkin kouluohjelman hyväksytysti, kiitos Paulan joka antoi toivoa ja motivaation treenata, vaikkei hän ollutkaan enää syksyllä tallillamme.

Tätini sanoi eräs syksyinen päivä, että myisimme Mojan. Haikeana tein ilmoitusta ponista nettiin ja pari ostajaa kävi katsomassa sitä.  Yksi perhe oli kuin luotu Mojalle, mutta he halusivat katsoa useita poneja ja Moja oli vasta toinen, ja se sitten jäi.. jossain kohtaa otettiin ilmoitus pois, ja ajateltiin että otetaan vuokraaja ponille ja annetaan ihmisten soitella Mojasta mikäli yhä kiinnostaisi. Ystäväni Saima rupesi vuokraamaan Mojaa lokakuussa 2011. Hän hoiti ratsastelut 3-4 päivänä viikossa, meni tunneilla 2krt /vko (koulu, este) ja minä hoidin ponin ja oman mieleni virkistämisen maastoillen ja hoitaen kevyen liikutuksen. Saima kävi myös Jounin estevalkuissa silloin tällöin. Itse en enää sitten hypännyt Mojalla. 

Jatkoimme samaa rataa kevääseen asti. Saima starttasi pari seurakilpailua Mojalla, tallilla 50-60 sekä 70cm sijoituksin, yhden helpon C:n, sekä Tampereella seura 70-80cm:n. Pistimme Toukokuun lopussa Mojan taas myyntiin, ihan "huviksemme", siis sillä tavalla että ei oo pakko saada heti myytyä, olihan meillä Saima.

2011

Ensimmäinen kyselijä oli äiti, joka etsi kolmelle alle teini-ikäisille tytöilleen ponia perhekäyttöön. Vanhin tyttö oli kokenein ja menisi pikkukisoja ponilla silloin tällöin, ja lisäksi äitikin ratsastaisi. Sovimme, että he tulevat katsomaan Mojaa.


Ostajat tulivat kokeilemaan Mojaa 18. kesäkuuta, ensin menivät tytöt kaksi vanhinta tyttöä, ja sitten äiti. He tykkäsivät kovasti ja sanoivat tulevansa uudestaan samalla viikolla tuttavansa kanssa. Samana päivänä he soittivat, että tulevat heti seuraavana päivänä eläinlääkärintarkastusta tekemään, ja pari päivää sen jälkeen he hakisivat ponin kotiin MIKÄLI se olisi ok tarkastuksessa. Torstaina he myös ratsastaisivat tuttavansa nähden, ja tuttava sattuikin olemaan tätini kaveri.

Eläinlääkäri antoi puhtaat paperit Mojasta, kuulemma harvoin niin terveitä poneja näkee. Tiesin mitä mulla oli edessä. Lähes parhaan kaverin luovutus uusille ihmisille seuraavana päivänä.
Menin seuraavana päivänä itse ponilla ostajien nähden, näytin mitä se menee sileällä yms. Tuttavakin piti ponista ja samana iltana talutin ponin heidän kuljetuskoppiinsa, kohti uutta kotia ja uusia omistajia. Itkin kopin ajaessa pois pihasta.

Moja sai loppuelämän kodin kyseiseltä perheeltä. Sillä oli paljon hevoskavereita, ja sillä ratsastivat niin äiti maastossa ja koulutunneilla, kuin nelivuotiaat pojat kaksi päällä. Vanhin tyttö kisasi esteitä, koulua ja kenttää ponin kanssa. Sen kanssa kokeiltiin vaikka ja mitä uutta ja hauskaa, ja sain kuulla kuinka iloisesti ja innoissaan poni suhtautui kaikkeen. Niin ihanaa ponia ei muualta kuulemma löytäisi. Kävin katsomassa ponia muutaman kerran, ja poni pääsi vihreämmille laitumille kesällä 2015.

Moja oli poni joka opetti kärsivällisyyttä, koetellen hermojani lähes päivittäin, Moja opetti miniut luottamaan. Tän ponin kans ei ollut yhtäkään asiaa, mitä en olis uskaltanut kokeilla. Hevosjalkapallo, maastoesteet, uittaminen, hiihtoratsastus... Moja oli sympaattisin poni mitä oon tavannut - sen pystyi luovuttamaan kenen tahansa ratsastettavaksi tai hoidettavaksi. En osaa selittää mitä kaikkea tää merkitsi mulle, mutta tää poni oli sellainen "elämäni hevonen", minkä kohtaa harvoin eläessään. Olen ikuisesti kiitollinen niin ponille kuin sen meiltä ostaneelle perheelle, joka piti ponista hyvää huolta loppuun asti. ♥



//The third part of my "THE horse"-series goes to a pony that was very, very important to me. We walked the same path for almost five years, and with her I experienced a lot of stuff I would probably not have otherwise tried. Who was this pony, then?

Moja came to Vihola in August 2007, when she was 8. I remember walking towards the paddocks to get my pony Aliz, when riding instructor Sari shouted:

"Janski, would you like to try the new pony?"

Unfortunately I did not have time, so another girl got to ride the new pony Moja. Back then I just saw her as a round miracle from Estonia. She was adorable, a basic pony who did not really know what to do, but super kind. I guess I rode her in one lesson, and Sari had to run after us with a whip to get her to canter even for a few strides. She listened to different aids I was used to use. Anyway, I was excited about this pony. My friend and her mom were interested in her, and they also tried her out. They could not make the decision anytime soon, so I was relieved to get a few more days with Moja.

Surprisingly, my mom wanted to buy Moja together with my aunt. Moja was affordable. Whatever the price was, this "cheap-pony" would become one of the most valuable friends in my life.

Moja was a funny character: she loved food (she even accepted strawberries, puddings, sodas and dog food..), always wanted to please people and made  even the most bitter people smile. I still remember practising canter transitions in a muddy arena, and I was so happy when we finally made it. We also attended Kari's jumping trainings late in the fall of 2007. An inexperienced rider with an inexperienced pony was catastrophal; we rushed past the jumps and I could not get her to jump from the middle at all. At some point Kari had to quit training us, and Jouni Saari replaced him. With Jouni we started everything from scratch. Small jumps, gymnastics and anything that made the pony more confident and strong. I also remember us attending a crossed-pole class in a club show? The funniest part is my old notes from one of Jouni's trainings, that went somewhat like this:

"Today at Jouni's training with Moja. ONLY 2 poles down and just one refusal!"

Moja looking for food in her guest stable in Ypäjä

We developed in good pace with our new trainer, and attended our first real clubshow in march 2008. Before that we also went to a practice show in Ypäjä with two ponies, and it went well if I remember correctly.

march 2008

Moja did anything for food! I taught her to "bow" and lift her legs by command

I trusted Moja since the very beginning. She was so kind and calm, and always did her best. I also jumped my first regional shows with Moja at 90cm level, with one down. On our second show we were eliminated, but it was just pure lack of experience. I also had to go to see the judges, since I had forgotten to greet them in all the nervosity!

Lempäälä 2008

In 2008 I also attended the pony meeting-training camp at Ypäjä. My trainer was the legendary Veikko Heikkilä, who sadly passed away a few years ago. Moja did not listen to me at all, and was scared of everything, especially the crosscountry jumps. Everyone thought she was a finnhorse due to her big size. Our first experience at the derby arena was also something else: Moja immediately dropped her head to eat the grass in the arena...

club show, autumn 2008

 Moja kept on developing and was mostly really nice to ride. In 2009 we went on a lot of shows with my three ponies. Moja got only one elimination out of seven shows. Again, we attended the training camp and our trainer this time was Petri Meller. We learnt a lot of new things, and suddenly my pony loved the xc jumps and was super excited about everything. I also learnt important basics for good showjumping (sorry for bad translation): pace/speed, balance, good hindleg activity and jumping distances. 

Tampere, spring 2009

Muurame 2009

Muurame 2009

Kangasala 2009

Tampere 2009

The greatest development happened during winter 2009-2010. Moja started to move in the right way and we also started jumping 1m excercises and courses at home. Looking through old videos, Mojas jumping technique must have been at its best during that winter.

2010 was a difficult year. In spring, Moja was in top shape and we competed, as usual, with varying success. She also was really good in flatwork. In the summer we went to the training camp again, this time for Kati Hurme-Leikkonen. I got to know amazing people, and Moja got to shine on cross country jumps and in jumping. We also jumped a 1m class at the meeting-show, wit 0/8 faults. That was our first approved result in 1m.

Ponymeeting final show (1m 0/8 faults)

Moja was weird to jump after the meeting. When we were finally ready to take part in the annual Pony Derby at 1m height, we were eliminated right in the beginning of the course. I noticed some unwillingness and weirdness in Moja, and at the next show she was not normal: she jumped with an odd style, got scared when she had the biggest oxer down and after that she refused to jump anything anymore. We looked through her and discovered that she was over-exhausted/strained because of the heat and the excessive training. Her muscles were overloaded and tired, so she got one month off-training with just walks in the forest and doing fun stuff. In late-September I could ride her normally, and later I tried to jump her. Moja was back on track in October again!

Moja went hacking almost everyday during her vacation

Kindest. Pony. Ever. Just saying!

Moja after her break in autumn 2010. Photo: Krista Anttonen

Moja after her break in autumn 2010. Photo: Krista Anttonen

My awful gloves and the sweetest pony. Photo: Krista Anttonen

During the winter Moja got to rest and excercise in good proportions. However, in January 2011 she got another break due to a mystical skin condition. Her hind legs were full of bloody scabs and hairless patches, and the legs were extremely swollen for a long time. In February she was slowly ridden more and more, and in March I tried to jump her in a club show at 90cm height. I won the class with a super happy pony!

Since our jumping career did not really succeed above 90cm classes, and since I started to switch towards bigger horses, I decided to start training us for the regional dressage show being held at our home stable in June. I wanted to do a first level test, so the training had to start immediately. I wanted to ride as smoothly as possible with a happy pony, so I attended traininggs with Paula Rantanen, a temporary riding instructor at my aunt's stable. She got me to ride in a so much better way, and in just two days my pony transformed to a relaxed, easily collected ride who did shoulder-ins, extended trot, counter canter and what else! I am still thankful to Paula, who believed in us and promised that Moja will become a superb dressage pony.

In the spring we also did a regional 1m class after a long break. I almost cried out of happiness, since Moja jumped the course with only one refusal and one down (8 faults)! I never expected us to do so well after all the trouble we had before.

The dressage test in June went well, we got a bit over 58 percents and it was Moja's first regional dressage test, also our second ever together. Paula convinced me to try a second level test at club level later in the fall. I quit jumping Moja at shows in the summer, since my head was messed up of riding both ponies and horses at the shows. Moja did just dressage and hacking at home, and I jumped her now and then at Jouni's trainings. We also were approved in the second level dressage test, thanks to Paula who gave me the motivation to achieve that!

One day in the fall my aunt told me it was time to sell Moja. Melancholic, I put the sales ad on the internet and some buyers tried her out. One family was made for Moja, but they did not buy her after all. At some point we took the ad away and decided, that if someone wants her they better just call us. At the meantime we borrowed Moja to my friend Saima, who rode her 3-4 times a week, both jumping and dressage, and I did the rest. 

Saima on Moja, me with Vera in Tampere 2012

We continued like this until spring 2012. Saima competed Moja on a few club shows in both jumping and dressage, and in late May we posted the sales ad on the web again, with the thought that we did not have to sell her, after all we had Saima.

The first one asking for Moja was a mother looking for a family pony for her three young daughters. The oldest daughter would do small shows now and then, and the mom would also ride. We agreed to let them try Moja.

The family loved Moja and wanted to come again with a trainer. They already called to get a vet check, and told us they would take Moja home with them after the second ride if she was ok at the vet check. Their trainer happened to be a friend of my aunt's, which was a fun coincidence.

The vet gave thumbs-up for Moja, saying that it is rare to see this healthy ponies. I knew what was in front of me; giving my best friend away to her new owners the next day. I rode her one last time in front of the new owners, and they all liked her a lot. The same evening I lead her to their trailer and saw her leave for new adventures. I cried when the trailer left the stableyard.

Moja got to live the rest of her life with that family. She had lots of horse friends, and the whole family enjoyed her. Even their four-year old son ride alone with her! Moja also did showjumping, dressage and eventing shows with the oldest daughter. They tried so much new fun things with her, and I got to hear how positive Moja was about everything. The owners told me that you just don't find this kind of ponies everywhere. I went to see her a few times, and she passed away in the summer of 2015.

Moja was a pony that taught me patience. She taught me how to trust - there was nothing I would not have tried with her. Equestrian football, crosscountry jumps, swimming, skijoring... Moja was the kindest pony I've met - she could be handed to anyone for riding or grooming. I can't even put to words how much she meant to me, but she definitely was a "once in a lifetime" pony. I am forever thankful for both the pony, and the family who bought her from us and took such good care of her until the end.♥