Poni oli melkein ylläri; sain samalla viikolla kuulla tätini ostaneen minun käyttööni uuden ponin. Kukaan ei ollut ilmeisesti edes kokeillut ponia, se oli tuotu jokin aika sitten ruotsista kyseisen myyjän toimesta ja noh, ainahan sen olisi voinut palauttaa. Muistan edelleen päivämäärän, jona poni saapui tallille: 22. heinäkuuta 2006. Edellisenä päivänä kävimme ostamassa uusia varusteita sille, ja kaikkien riimujen, harjojen ja huopien tuli olla vaaleanpunaisia. Olin yhdeksän, ja talutin ylpeänä huonokarvaisen, takkuisen ja kauttaaltaan pihkaan tahrautuneen hoikahkon ponin karsinaansa. Ensimmäisinä päivinä poni saikin kunnon pesukuurit ja harjan siistimisen, että näyttäisi ponilta. Alkuun kutsuin ponia Bellaksi, mutta äitini oli jostain löytänyt vanhaa tietoa ponista ja sitä olisi ruotsissa kutsuttu nimillä "Alice" ja "Aliz". Niinpä siitä tulikin Aliz. Aliz oli syntynyt 1991, oli noin 129cm korkea ja siitä ei ollut oikein mitään tietoa missään. Sen tiedän, että se oli alkujaan Irlannista tuotu risteytysponi. Ratsastaessa poni oli menohaluinen ja melko kuuma, ja istuinkin usein jalat irti kyljistä kuolaimissa roikkuen ponin ampuessa menemään pienimmästäkin hipaisusta. Ei ehkä paras ensiponi, mutta jatkoa seurasi.
 |
| Aliz myyjän luona, 2006 |
Kieltäydyin myöntämästä, ettenkö pärjäisi ponin kanssa. Tädillenikin uskottelin aina sen menevän nätisti, jos hän kysyi. Tunneilla se olikin kiltisti laukkaan saakka, jonka jälkeen jarruja hädin tuskin löytyi. Aliz kävi kokeneempien poniratsastajien tunneilla pari kertaa viikossa, ja se kiikutti heitäkin. Tätini totesikin, että ehkä poni on vain minun tyyppiäni kun muut eivät pärjänneet sille. Se kasvatti itseluottamustani ja halusin oppia tuntemaan ponin.
 |
| Ensimmäinen raviohjelma, 2006 |
 |
| Pohkeet varovasti kyljissä, käsijarru päällä - hyvin yleinen näky Alizin kanssa! 2006 |
Koska tykkäsin enemmän hyppäämisestä, aloitimme Karin estevalmennukset. Se jäi yhteen kertaan, nimittäin hypätessämme pysty-okseri linjaa poni säntäsi kohti okseria kauheaa vauhtia ja niittasi esteen eteen, minun lentäessä pää edellä esteen sekaan niin että kypärä hajosi. Mitään ei onneksi sattunut, mutta esteet jäivät Alizin kanssa hetkeksi. Aloin kisaamaan seuramme kisoissa koulua, enimmäkseen helppoa B:tä ja estepuolen hoidin ratsastuskoulun poneilla. Vuosi vierähti, kävin satunnaisesti estetunneilla myös Alizin kanssa, mutta pidättäydyin enemmän koulupuolella ponin kuumuessa niin esteillä.
Vuoden 2007 syksynä tätini ja äitini ostivat toisen ponin, Mojan. Treenasin kahden ponin kanssa, ja uskalsin Mojan myötä hypätä pienemmällä Alizilla enemmän ja enemmän. Usein hyppäsinkin tallikaverini ja hänen äitinsä seurassa, sillä poni oli rauhallisin niinä hetkinä. Tunneilla en sillä suostunut hyppäämään. Keväällä 2008 kävi kuitenkin huonosti: olin itsekseni ratsastamassa maneesissa, ja ryhdyin kavereideni innostamana hyppäämään kavaletteja. Välit olivat liian lyhyet, ja jumppasarjassani oli keskimmäinen este isoin, ja jotenkin Aliz kopautti jalkansa siihen. Huomasin sen konkkaavan laukassa, pysäytin sen ja siinä se seisoi, vasen etujalka ilmassa. Jännevamma.
 |
| Talvi 2007 ja siistiksi klipattu pikkuponi |
 |
| Aliz sairastarhassa keväällä 2008. |
Jännevamman myötä poni vietti kevään 2008 karsinassa, josta se pikkuhiljaa pääsi kävelemään käytävää pitkin, pieneen tarhaan, kentälle, selästä käsin...syksyn tullessa sillä sai jo ottaa pätkiä laukkaa. Siinä vaiheessa ponimäärä oli kasvanut jo neljään, joten vanha toipilas jäi "hyvän mielen" ratsuksi, maastoponiksi ja harrastelukaveriksi. Tässä vaiheessa aloin jo ymmärtää hieman ratsastuksen päälle ja Alizin kanssa tuuppailu oli ajoittain jopa kivaa. Muistan myös, että maastoilin sen kanssa ilman satulaa ja kerran poni sekosi niin, että ryöstäytyi ja säntäsi kohti polun päässä olevalla tiellä liikkuvia autoja. Se pysähtyi kuitenkin juuri ennen polun päättymistä, ja hyppäsin alas.
 |
| Helppo B, 2007? |
 |
| Uskaltauduin ainoisiin estekisoihimme vuonna 2007! Taisimme mennä ulkopuolisina ristikkoluokan, hurjaa. |
Pikkuhiljaa ponin liikutus jäi harvemmalle ollessani todella kiireinen kolmen esteponini ja koulun kanssa. Aliz oli 18, joten se oli ihan ok. Poni liikkui noin neljä kertaa viikossa, ja olisi liikkunut enemmänkin jos olisi päästänyt muita ihmisiä selkäänsä. Aina, kun joku muu kuin minä yritti sen selkään, poni alkoi pyöriä, purra ja venkoilla. Jos selkään asti pääsi, se oli pitkän taistelun jälkeen.
Erään tallipäiväni päätteeksi, 29. huhtikuuta 2009, tätini soitti minut takaisin tallille. Aliz oli ähkyssä. Muistan, että olin juuri ja juuri ehtinyt ratsastaa kolme kisaponiani, eikä aikaa Alizin hoitamiselle ollut jäänyt joten olin vain kävellyt nopeasti vilkaisten sen karsinan ohi. Se oli aivan kamalaa, poni oli hiestä märkä ja sitä taluteltiin puoleen yöhön saakka. Eläinlääkäri ei pystynyt auttamaan ponia, joten Aliz pääsi tuskistaan samana yönä.
Aliz oli aivan mahtava poni. Mikään muu poni ei ollut koskaan hörissyt minulle nähdessään minut, tai ollut niin iloisen näköinen. Luottamus oli aivan järkyttävän suuri, poni vei mut minne vaan ja mistä vaan. Vaikka joku sen edellisistä ruotsalaisista omistajista olikin kutsunut sitä "pieneksi, hulluksi poniksi", oli poni aivan äärettömän tärkeä etappi minulle. Hieno, pieni mummeli, toivottavasti hänellä on kaikki hyvin siellä pilven reunalla.
//In the first part I told you about Aapo, the pony who taught me a lot of showjumping. In 2006 I slowly quit riding Aapo, since I got my first "own" pony. It was a small, speedy mare called Black Arrow.
This pony was almost a surprise for me; I heard about my aunt getting me a pony the same week she was supposed to arrive. No one had apparently tried the pony, it had just been imported from Sweden by my aunt's friend who sold horses. I still remember the day she arrived: 22. July 2006. I was nine, and I proudly took my shaggy, dirty and a bit thin pony to her new stable. During the first days she was completely washed and trimmed so she would look like a pony. At first I called her Bella, but soon my mom found information about her previous owners who had called the pony "Alice" or "Aliz". So she became Aliz. Aliz was born in 1991, she was about 129cm high and there was little information about her. The only thing I know is, that she was imported from Ireland to Sweden and she was a mixed-breed pony. She was very hot and speedy to ride, and often I sat in the saddle, pulling the reins and pushing my legs far away from her sides since she would rocket away as soon as my legs touched her skin. Maybe not the best first pony a kid could get, but the story continues.
 |
| first show together, 2006 |
I refused to admit, that I could not handle Aliz. I also convinced my aunt, that the pony behaved well. During my riding lessons she actually was nice until we cantered, after which I had no control of her. Aliz also did some lessons with more experienced riders, but even they could not calm her down. My aunt told me, that maybe Aliz just likes me and nobody else. That made me even more confident and I wanted to get to know this pony even better.
Since I loved jumping, we attended Kari's jumping trainings. That ended sooner than it started, since while jumping a vertical-oxer line Aliz rushed towards the oxer, stopped at the jump and I fell off, headlong into the oxer so that my helmet was broken. Luckily nothing happened, but I did not want to jump Aliz anymore. I started training her in dressage, and we did a few club shows while I also jumped the school ponies. A year went by, and I slowly took a few jumping lessons with Aliz, but still put more energy on the dressage since she was so hard to jump.
 |
| switching to dressage in 2007. |
In fall 2007 my aunt and my mom bought another pony, Moja. I trained two ponies, and slowly got more courage to jump Aliz. I usually jumped her alone, with only my friend jumping her horse at the same time and her mother looking after us. I did not jump her on lessons anymore. Unfortunately, in 2008 I screwed up; I rode her alone, and I got hyped up by my friends who were watching me jump some cavalettis. So I did a gymnastic jump with three obstacles, too short distances and the middle jump as the highest one. Somehow Aliz hit her leg on that jump and after the jumps I knew something was wrong. I jumped down, and saw her standing still, holding her left front leg in the air. Tendon injury.
 |
| Poor little Aliz in her mini injury paddock in spring 2008 |
Because of the tendon injury, Aliz spent her spring of 2008, after which she slowly was allowed to walk in the hallway, in a small paddock, in the arena, ridden...when autumn arrived I was already allowed to take a bit of canter. At that point I already had three more ponies I jumped with, so the older convalescent got to be my "feel good" pony and hacking pony, simply a leisure horse. At the same time I slowly started to get a grip of my riding, and I got some really nice rides with Aliz as well. I also remember hacking with her bareback, and she went nuts - she run away towards a road at the end of the trail, but luckily stopped just before the busy road and I jumped off.
Slowly, riding Aliz was left behind since I was so busy with the three showjumping ponies and school. Aliz was 18, so it was ok. She was still ridden about four times a week, and would have been ridden even more if she had let anyone else on her back than me. Every time we tried to get someone else to ride her, she started going around in circles, biting and stressing. If a person got up in the saddle, it was after a long time struggling. One day after getting home from the stables, my aunt called me to get back to the stables asap. Aliz had colic. It was 29. April 2009. I remember, that I had barely had time to ride the three other ponies, so I had no time to take care of old Aliz. I had just walked past her box and glanced at her eating her hay in peace. It was terrible, she was soaking wet and we walked with her all night. Unfortunately, the vet could not help her and we let her go that same night.
Aliz was an amazing pony. No other pony had ever nickered/neighed to me when they saw me, or even looked so happy as she did. The bond between us was incredible; she took me anywhere I wanted. Even if one of her former Swedish owners called her a "small, crazy pony", she was such an important milestone in my life. My pretty granny-pony, I hope she enjoys her time on the greener fields.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti