Monet ovat toivoneet pikaista jatkoa ratsastushistoriani tärkeimpien hevosten ja ponien sarjaan, joten jatketaan siitä mihin jäätiin eli ponivuosiini!
Roberto Athene, tutummin Pertti tai Pertsa, tuli minulle ikäänkuin yllärinä vaikka tiesin siitä kyllä etukäteen. Ponia en ollut koskaan nähnyt, mutta tätini Ca tiesi kertoa sen olevan hullun ja pukkikoneen maineella liikkeellä ja siksi hänen tuttunsa myikin sitä melko edullisesti. Poni oli kuulemma todella taitava koulussa, kisannut helppoa A:ta, mutta vähän laiska ja saattoi karkailla. Odotin sellaista kuvankaunista ja hullua, keltaista ponia jolla oli valkoinen kiiltävä harja. Olin tiputtaa silmät päästäni nähdessäni tosielämän PERTSAN kopin lastaussillalla. Se oli paksu, suorastaan läski, mulkosilmäinen puskaponin näköinen otus. Otin hieman pettyneenä ponin karsinaan. Sillä lailla meidän uramme alkoi, hieman erikoisella tavalla kenties? No, ensivaikutelma voi pettää, todellakin!
 |
| 2008 |
 |
| Seurakoulukisat 2008 |
Alkuun poni oli laiska ja vähän työläs ratsastaa, hypätessä se tosin meni mistä vaan ja jätti juuri ja juuri varaa esteiden ja jalkojensa väliin, mutta yli mentiin AINA. Kävin parit aluekisat, tuli aika paljon nollia ja olin tyytyväinen tähän luottoratsuun, hypätessä aina yli vaikka sitten hieman kolistellen. Sileällä ponista alkoi kaivautua se villiponi esiin, tipuin esimerkiksi radallamme pusikkoon koska poni havaitsi kesken laukkaamisen, että radan varrelta lähti polku ja teki äkkikäännöksen sinne. Muuten tipuin kyllä yllättävän harvoin ponin selästä.Hauskin muisto on kuitenkin yhä se, kun kotiseuran kisoissa hyppäsin 80-90cm luokkaa ja olimme tehneet ainoan (?) tuplanollan eli tiesin jo voittavamme. Poni heitti kuitenkin köyrypukit viimeisen esteen jälkeen, ja tipuin maalilinjan päälle - onneksi olimme näin ollen jo maalissa joten voitimme silti!
 |
| Tarkkasilmäiset saattavatkin nähdä kuraiset housuni palkintojenjaossa - molemmilla tietysti myös pilkettä silmäkulmassa. Seuraestekisat 2008. |
 |
| Kangasala 2009 |
 |
| Seurakoulukisat, 2010 |
 |
| Seurakisat 2008? |
 |
| Ekat aluekisat heinäkuussa 2008, Koski TL |
 |
| Tampere 2009 |
Kisoja ajatellen 2008 meni vähän sähläten, kävimme harjoituskisoissa 2009 kevään ja sitten alettiin kisata "kunnolla" aluetasolla, 80-90 cm. Pertsalla oli aiemmin ollut kaviokuume, ja siksi sillä tuli olla pohjalliset kenkien alla, kavio oli aika arka ja ohut. Muutaman kerran meillä ollessaan poni ontui tuon takia, koska väliin oli mennyt milloin hiekkaa ja kiviä, toisinaan taas jotain muuta ongelmaa kengitysten/pohjallisten takia. Paranemisiin meni kuitenkin aina vaan pari viikkoa, joten poni oli aina "kisakunnossa". Kävimme vuonna 2010 Hevoshullu Powercupin seurakarsinnoissa, ja vaikka menimme kouluradan pukkilaukassa läpi ja tiputimme yhden puomin esteillä, olimme toisia ja pääsimme aluekarsintoihin. Siellä teimme pikkuvirheitä mutta saimme paikan finaaliin. Finaalissa olimme sijalla 11/44, eli parhaan neljänneksen joukossa! Pertsa oli mahtava sinä vuonna, kisasin sekä esteitä että koulua aluetasolla. "Ykkösponini" Mojan ollessa syksyn ajan lepäilemässä yritin kvaalata Pertsalla aluemestaruuksiin metrin radalla, mutta tiputettuamme VIISI estettä radan yhdeksästä esteestä totesimme, ettei poni kaikesta venymisestään huolimatta jaksa oikein hypätä metriä isompia ratoja. Kävimme kuitenkin huvin vuoksi aluemestaruuksissa koulupuolella, ja ne menivät ihan hyvin. Pari kertaa voitimme seuramme koulukisat ja saimme junnumestaruuspokaalin - poni oli haka koulussa! Kotona Pertti pelleili paljon; pukitteli, saattoi livistää kentältä ulos kesken treenien, karkaili taluttaessa, juoksi jopa kerran tallitiellä juoksutusvälineet päällä päästyään irti. Kerran se tiputti minut myös sadettajan alle kun ratsastin kentällä sen ollessa päällä. Luonnetta ponilla siis oli, mutta se siitä tekikin huippuponin!
 |
| HHPC seurakarsinta Tampereella, poni lähdössä lentoon ja kuski raivoissaan..2010 |
 |
| HHPC aluekarsinta 2010 Urjalassa, KN Special |
 |
| HHPC seurakarsinta 2010 Tampereella |
 |
| HHPC finaalin palkintojenjako, 2010 Lahdessa |
 |
| Kangasala 2009 |
 |
| Aluekoulukisat, Nokia 2011. |
 |
| Seurakoulukisojen voitto, 2010? |
Valitettavasti minun oli aika edetä esteillä vähän ylemmäs sekä siirtyä hevosiin, joten Pertti oli myytävä. Ponia kokeilivat muutamat pienemmät tytöt, muutamat harrastelijatkin - mutta poni oli aina joko liian laiska, liian iso, liian villi/arvaamaton tai muuten vääränlainen. Sitten kesällä Can tuttava toi silloisen oppilaansa perheineen kokeilemaan Perttiä. Ensin tämä tuttava vähän väänteli ja käänteli ponia, sitten tytön äiti meni ponilla ja tykkäsi paljon, sitten tyttö meni sileällä ja testasi muutamat hypyt. Poni todettiin varmaksi hyppääjäksi ja luotettavan rehelliseksi työtoveriksi. He soittivat kotimatkalla - ostaisivat ponin. Ponin ostajista tuli minulle todella läheisiä, ja vaikka Pertti heiltä myytiin vielä eteenpäin olen heihin yhä yhteydessä.
Pertsa ei toisin sanoen ehkä ollut paras hyppääjä ponivuosinani, mutta innosti minut kokeilemaan koulukisoja ja kuljetti esteradoilla maaliin säässä kuin säässä - voiko sitä ponityttö enempää toivoakaan?
Tietääkseni Pertsa on yhä elossa ja näinkin sen sattumalta viimeksi vuonna 2017, kun kävimme moikkaamassa kaverini varsaa orilaitumella. Pertti vaikutti hyvinvoivalta ja tyytyväiseltä eläkepäivillään!
// Many have asked for more stories about the important horses and ponies in my riding history as soon as possible, so let's continue where we left off - my pony years!
Roberto Athene, known as Pertti or Pertsa, came to me as a kind of "surprise" although I knew about him beforehand. I had never seen him, but my aunt Ca knew enough to tell me he had a reputation of a crazy pony that bucked a lot and therefore he was going to be pretty inexpensive. He was supposed to be experienced in dressage, second level, but a bit lazy and with a tendence to run off. I expected to get a picture perfect but crazy, yellow pony with a shining white mane and tail. I almost dropped my eyes off when I actually saw the real-life PERTSA coming out of the transport. He was a big, more like fat creature with bulging eyes. So to say, I was a bit disappointed when I took him to his stall. That is how our path together started, a bit akwardly maybe? Well, you should never judge a book by its cover!
 |
| Club dressage competition, 2008 |
 |
| Our first regional showjumping competition, Koski TL 2008 |
In the beginning Pertsa was lazy and a bit of a work to ride, although he jumped anything and barely left any space between the jumps and his legs but he ALWAYS jumped. We did some regional shows, got lots of clear rounds and I started to be happy about this pony I could finally trust 110% of the time - he always jumped even if he usually touched some poles. On the flat I began to see the real him: I fell off on our track when he saw a trail and made a quick turn towards it in the middle of galloping. Otherwise I fell off him pretty rarely. The funniest one is still the one where we jumped a 80-90cm course at a home show, we seemed to be in the lead with the only double clear but suddenly Pertti started bucking after the last fence. I fell off right on the finish line - luckily we were finished so we still won!
 |
| Club showjumping 2008 |
 |
| Tampere 2009 |
 |
| Koski TL 2008 |
When it comes to competitions, we just did a few shows in 2008 while still getting to know each other. In 2009 we started going to shows more "seriously", on regional 80-90cm level. Pertti had suffered from laminitis earlier and therefore his hooves were so sensitive that he needed extra soles between the hooves and his shoes. This caused us some issues since the soles sometimes got stuffed by sand and small stones, and sometimes there were just other issues with the shoeing or soles. Anyway, he was only lame those times and just for a few days at a time - he was therefore always "fit". In 2010 we took part in the club-level qualification for Hevoshullu Powercup; although we bucked through the dressage test and dropped a pole in the jumping test, we got a place to the regional qualification. There we had only small mistakes but made it to the national final anyway - we finished on place 11 of 44! Pertsa was great that year and we took part in both dressage and showjumping competitions. Because my "first pony" Moja was resting during the fall, I tried to qualify for the regional championships with Pertti. After knocking down FIVE jumps out of nine we realized that Pertsa might not be able to jump bigger courses than one meter. However, we went to the regional dressage championships and that went well. He was a star in dressage - we won some club shows and also our club junior championship! At home he could be a real clown; he could buck a lot, run away from the arena in the middle of training, he also ran away from me while lunging... Once he also threw me off under the arena sprinklers when they were turned on. He had a funny personality, which made he the amazing pony he was!
 |
| Tampere 2009 |
 |
| Kangasala 2010 |
 |
| HHPC club qualificaion 2010, Tampere |
 |
| Tampere 2010, HHPC club qualification |
 |
| HHPC final, Lahti 2010 |
Unfortunately it was time for me to climb up in the jumping classes and switch to horses, so we had to sell some ponies including Pertsa. He was tried out by little girls, even hobby riders, but he was always either too slow, too big, too wild or unpredictable or otherwise the "wrong type". Then, in summer, my aunt's friend brought her student together with her family to try out Pertti. First this friend rode him, then the student's mom tried Pertsa and liked him, and finally the daughter tried him and also took a few jumps. They realised he was a safe jumper and an honest companion. They called on their way back - they wanted to buy him. The funny thing is that I became really close with the family that bought him, and even if they sold Pertti later I'm still in touch with them. I'm so lucky our ponies got sold to such great homes!
 |
| Our club's traditional dress up competition 2011, Salla with my old Lassi-pony and me on Pertti performing as "Eggmen" (Munamiehet) |
To sum it up, Pertti was not the greatest showjumper in my pony years, but he was the one who inspired me to try out dressage shows as well as he carried me through all courses no matter the weather - could a pony girl ask for anything else?
As far as I know, Pertti is still alive and the last time I saw him was by accident in 2017 when we went to visit my friend's foal to their summer spot. He seemed happy and enjoyed his life with his owner!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti