Palataan taas muutamia vuosia taaksepäin ja vanhoihin hevosiini ja poneihini. Vuorossa on pikkuponi "Lassi", joka oli ensimmäinen kunnon kilpaponini.
Plastus, tutummin Lassi, tuli meille helmi-maaliskuussa 2008 sen ollessa 13-vuotias. Lassi oli ensimmäinen (ja tällä hetkellä ainoa!) poni jota koeratsastin ennen sen ottamista, eikä koeratsastusta voi mitenkään onnistuneeksi kutsua.. Lassi oli kilpaillut ulkomailla kansallisia luokkia ja myytävänä Jukka Rantasen tallilla, ja tätini vei minut kokeilemaan sitä. Tipuin kaksi kertaa kokeillessani ponia sen kieltäessä pienelle ristikolle. Sainkin heti huomata, ettei kokenut kisakonkari aikonut antaa mitään ilmaiseksi. Siitä huolimatta olin aivan haltioissani. Pari viikkoa myöhemmin tätini haki Lassin kotiin, ja myyntiponi tuli meille "ylläpitoon".
Lassin kanssa alkoikin treenaaminen saman tien; hyppäsimme kuukautta myöhemmin tallin seurakisoissa 70cm ja sijoituimme kolmansiksi. Poni kuumeni hyppäämisestä ihan eri tavalla kuin "tavis" ponini, ja se kiikuttikin minut useimmiten kovalla vauhdilla radoista läpi. Kisasimme ensimmäisen yhteisen vuotemme aikana muutamia aluekisoja sekä koulua seuratasolla helppoa C:tä/B:tä. Vuonna 2009 aloitimme kilpailemisen enemmän "tosissaan", menimme lähes koko vuoden 90cm tasolla ja menestys oli vaihtelevaa - joko puhtaita ratoja ja sijoituksia tai hylkäyksiä. Tipuin Lassilta kotonakin ainoastaan sen kieltäessä; poni oli salamannopea lyömään liinat kiinni ja kerran lensinkin komeassa kaaressa esteen toiselle puolelle. Sen kanssa opinkin kantapään kautta, miksi siellä kaulalla ei kannata nojailla esteitä lähestyttäessä...
Huolimatta vaihtelevasta kisamenestyksestä poni oli mitä mahtavin kotona, kiltti ja luotettava sekä kaikkien käsiteltävissä. Sillä saattoi toisinaan olla mitä ihmeellisimpiä päähänpistoja, esimerkiksi että jossain piileksi mörköjä eikä kyseisestä kohdasta päässyt ohi moneen viikkoon. Kerran kengittäjämme joutui jahtaamaan meidät parkkipaikan ohi, koska Lassi näki pensaissa jotain mörköjä!
Vuonna 2010 kerkesimme mennä yhdet aluekisat, hylättynä, kunnes totesimme minun kasvaneen liian pitkäksi ponille. Ostajia oli koko aikana käynyt kaksi, eivätkä he olleet tykänneet ponista. Koska sille ei juuri ollut kysyntää, pyysin kaveriani koeratsastamaan Lassia. Sekä kaverini että hänen äitinsä pitivät ponista, mutta koska päätöstä ei voitu tehdä heti saivat he ponin vuokralle siksi aikaa. Onneksemme perhe osti Lassin loppuvuodesta, ja kaverini kasvettua sille liian isoksi palasi Lassi tätini talliin opettamaan uusia lapsia ratsastuksen saloihin, ensin yksärinä ja sittemmin tallin omistuksessa - ja asustelee yhä edelleenkin Viholassa vanhoilla päivillään!
// Let's go back in time again, to my previous ponies and horses. Next up we have C-pony "Lassi", who was my first real jumping pony.
Plastus, or Lassi as we called him, came to us in February/March 2008 as a 13-year-old pony. Lassi was the first (and so far, the only!) pony I had tried to ride before getting him, and one could not call the trial successful. Lassi was experienced in national jumping classes in Poland and was now for sale in Jukka Rantanen's stable, so my aunt took me to try him out. I fell off twice, when he refused to jump a small crossed jump. I realised, that this "old master" would not given anything for free. Anyway, I fell for him. Two weeks later my aunt brought him home for "leasing".
 |
| Club dressage show 2008 |
We immediately started training, and a month later we placed third in a club show at 70cm level. He got hot about jumping in a way my "normal" ponies didn't, and mostly he raced through the courses with me hanging in the saddle. During our first year togehter, we jumped a few regional shows and did some club-level dressage tests. In 2009 we competed more "seriously", at 90cm level throughout the year. Our success was varying - either clear rounds and placings, or eliminations. I only fell off Lassi because he refused to jump, and once I flew off him in a big curve when he stopped at a jump at home. He taught me why it is a bad idea to lean forward while jumping...
 |
| Tampere 2008/2009 |
Regardless of our diverse success at shows, he was the most fantastic pony at home, kind and trustworthy and could be handled by anyone. Some days he got weird thoughts, like that there were ghosts in a specific corner and he could therefore not go past it in many weeks. Once our farrier had to run after us to get me past the parking lot, since Lassi saw something in the bushes!
In 2010 we only did one regional show, eliminated, until we realised I was too tall for Lassi. He had only had two buyers during this whole time at us, and they did not like him. Since he was not very demanded, I asked my friend to try him out. Both her and her mom liked the pony and rented him during the summer. Luckily, the family decided to buy him later in the year, and when my friend grew past Lassi he came back to us - first as a privately owned pony but later my aunt bought him back to teach more kids in the riding school. Today he still lives in Vihola, enjoying his old days!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti